Juuso Välimäki loukkaantui vakavasti eikä saanut heti sairaalahoitoa – olisi voinut kuolla
Arizona Coyotesin puolustaja Juuso Välimäki koki kovia marraskuun ottelussa Dallas Starsia vastaan. Hän loukkaantui vakavasti saatuaan Jani Hakanpään lämärin suoraan kasvoihinsa. Ottelu jäi Välimäen osalta kesken ja hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.
Daily Faceoffin mukaan ambulanssi jätti Välimäen, tämän vaimon ja Coyotesin työntekijän päivystykseen hoitamaan itse asiaansa. Sairaalassa riitti kiirettä muun muassa ampumatapausten vuoksi. Alustavien tutkimusten jälkeen Välimäkeä neuvottiin menemään hotelliin ja palaamaan sairaalaan seuraavana aamuna.
Välimäki oli pahassa kunnossa. Puolustajan kasvot olivat veressä, hänellä oli reikä suussa ja runsasta sisäistä verenvuotoa. Jos Välimäki todella olisi jäänyt ilman hoitoa ja mennyt hotelliin, hän olisi lääkäreiden mukaan mahdollisesti nukkuessaan tukehtunut omaan vereensä.
Välimäki sai hoitoa lopulta vasta viisi tuntia myöhemmin. Hänen vaimo Vilma otti yhteyttä pelaajajärjestö NHLPA:han, joka järjesti suomalaisell hoitoa.
Välimäen suuvamma vaati 55 tikkiä. Lisäksi hänen kasvojensa luu oli murtunut ja hän menetti kolme hammasta.
Nyt NHL ja NHLPA tutkivat yhdessä, jätettiinkö tapauksessa noudattamatta NHL:n protokollaa loukkaantuneiden pelaajien suhteen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Iso paljastus: Toronto yrittää päästä eroon seuraikonistaan
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Rasmus Ristolaisen pudotuspelihaaveille jättimäinen buusti