Florida-vahti katosi yllättäen – kertoo nyt kärsimistään mielenterveysongelmista

Florida Panthersin kakkosvahti Spencer Knight katosi kesken viime kauden. Hän jättäytyi pois joukkueensa toiminnasta ja hakeutui pelaajien avustusohjelmaan.
Avustusohjelmaan hakeutuvat kärsivät usein päihdeongelmista. Knightin kohdalla ongelmat koskivat kuitenkin hänen mielenterveyttään. Maalivahtilupaus kertoo tilanteestaan The Hockey Newsin haastattelussa.
Knightin ongelmat alkoivat jo vuonna 2019, kun hän pelasi Bostonin yliopistojoukkueessa. Syistä, joita hän ei pysty selittämään, hän alkoi pesemään jatkuvasti käsiään. Hän ravasi vessassa pesemässä käsiään niin paljon, että kauden päätteeksi maalivahti otti asian puheeksi vanhempiensa kanssa ja sanoi saattavansa tarvita apua. Silti Knight pystyi suoriutumaan tavallisesta elämästä ja hän jopa torjui Yhdysvallat nuorten maailmanmestaruuteen.
Kaikki muuttui joulukuussa, kun hän pelasi Winnipeg Jetsiä vastaan. Knight tunsi olonsa huonoksi ja sairastui flunssaan. Sen jälkeen jokin Knightin aivoissa naksahti ja hänellä oli koko ajan ajatuksia sairauksista ja sairastumisesta. Hänellä oli univaikeuksiakin asian vuoksi.
Niinpä Knight keskeytti kautensa ja haki ongelmiinsa apua. Hän työskenteli pakko-oireiseen häriöön erikoistuneen ammattilaisen kanssa ja voi nyt paljon paremmin.
– Voin edelleen olla pelaaja, joka haluan olla ja olla yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Ehkä tänä vuonna, ehkä ensi vuonna, ehkä kolmen, neljän tai viiden vuoden päästä. En tiedä, mutta tiedän, mitä kykenen saavuttamaan, Knight kommentoi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lassi Thomson siirtyy uuteen osoitteeseen NHL:ssä!
- Boston Bruins näytti ovea yli 600 NHL-ottelun mestarihyökkääjälle!
- NHL-toimittaja: Tämä joukkue nappaamassa Lassi Thomsonin!
- Ottawa Senators umpikujassa – nuoren maalitykin leiri täysin eri linjoilla uuden sopimuksen vuosipalkasta
- Edmonton Oilers heivasi kaksi konkarihyökkääjää siirtolistalle
- Maalihanat auki! Ykkössentteriksi istutettu Patrik Laine heilutteli maaliverkkoja
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään – kahdelle suomalaiselle lähtöpassit!
- NHL:ään siirtynyt suomalaistähti ilmiliekeissä – mätti huipputehot ja sai kehut päävalmentajalta: ”Hänet palkittiin tänä iltana”
- Anaheimille valtava takaisku – tähtihankinta pitkälle sairaslomalle
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Colorado Avalanchen kesän tähtihankinta myöntää: Teki kalliin virheen vapailla markkinoilla – ”Tajusin, ettei se ole mahdollista”
- Kiekkoraamattu: Tampa Bay Lightning kaappaamassa suomalaisen NHL-vahdin?
- Pittsburgh pisti tuulemaan! Nakkasi viisi pelaajaa siirtolistalle
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä NHL:n harjoituskaudella! Laukaus teki taas tuhoa: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Edmonton Oilers heivasi kaksi konkarihyökkääjää siirtolistalle
- Koeaika päättyi – yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus sai lähtöpassit
- NHL-toimittaja: Tämä joukkue nappaamassa Lassi Thomsonin!
- Ville Husso listaa isoimman kehityskohteensa NHL-ykkösvahtina – päävalmentaja lyö tiskiin ison haasteen
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!