David Krejci syyttää yhtä miestä vuoden 2019 finaalitappiosta: ”Olisi voinut auttaa minua hieman”
NHL-uransa päättymisestä hiljattain ilmoittanut Boston Bruinsin tähtisentteri David Krejci kritisoi tshekkiläisen iSportin haastattelussa Bruinsin entistä päävalmentajaa Bruce Cassidya kevään 2019 finaalisarjan tappiosta.
Bruins-ikonin mukaan Cassidyn päätös ketjujen peluuttamisesta saattoi maksaa joukkueelle lopulta mestaruuden ottelusarjassa St. Louis Bluesia vastaan.
– Meillä oli mahtava suhde kaukalon ulkopuolella. Kävimme hyviä keskusteluja, mutta yksi asia kaduttaa minua, Krejci pohjustaa.
– Mielestäni hän olisi voinut sekoittaa ykkösketjumme kolmikon (finaalisarjassa) auttaakseen minua hieman. Iskin runkosarjassa yli 70 pistettä, vaikken juurikaan pelannut Pastan (David Pastrnak) kanssa. Jos Cassidy olisi nähnyt asian tuolloin hieman eri tavalla, Krejci pyörittelee jättäen lauseen kesken.
Cassidy peluutti Patrice Bergeronin johtamassa ykkösketjussa Pastrnakia sekä joukkueen kolmatta supertähteä Brad Marchandia. Krejci puolestaan joutui operoimaan kakkosketjussa huomattavasti heikompien pelikaverien kanssa.
– Cassidy on hieno mies, joka ymmärtää jääkiekosta todella paljon. Ehdottomasti yksi NHL:n parhaista valmentajista. Silti mielestäni hän olisi voinut olla mukautuvampi. Hän laittoi Karson Kuhlmanin laidalleni seitsemännessä finaalipelissä. Erinomainen pelaaja ja poika, mutta olisin odottanut saavani ketjuuni jonkun, jolla on enemmän kokemusta NHL:stä, Krejci surkuttelee.
Valmentajan selitys ketjukoostumusten suhteen ei täysin miellyttäny Krejciä.
– Hän sanoi, että olen pelaaja, joka tekee muista parempia – ja tätä olen kuullut paljon muiltakin. En halua kuulostaa negatiiviselta, mutta mielestäni olisimme voineet kasata ketjumme hieman eri tavalla.
Krejci voitti urallaan yhden Stanley Cupin (2011). Cassidy puolestaan sai omansa alkukesästä Vegas Golden Knightsin peräsimessä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Tampa Bayn supertähden paljastus: Buffalo antoi tylyt pakit – ”Eivät halunneet minua”
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!