MTV Urheilu: NHL-seura kutsui kehitysleirilleen Liigan vuoden valmentajan
Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä sai upean tilaisuuden vierailla NHL:ssä hiljattain.
Los Angeles Kings järjesti vuosittaisen nuorten pelaajien kehitysleirin Kaliforniassa viime viikon vaihteessa. Leirille haluttiin mukaan myös suomalaista valmennusosaamista.
– Organisaatio tarjosi mahdollisuuden, olin totta kai innoissani, Niemelä kertoo MTV Urheilulle.
Niemelä oli mukana viisi päivää kestäneen tapahtuman kaikissa jääharjoituksissa ja palavereissa. Niemelän lisäksi leirillä oli mukana saksalaisseura Eisbären Berlinin kolme valmentajaa. Reissu oli kaikin puolin hyvin opettavainen kokemus Niemelälle.
– Vahvaa oppia siihen, miten vahvistaa omia ajatuksia siitä, mitä kehittyminen vaatii. Toisaalta myös tietynlaista itseluottamusta suomalaisillekin, että kyllä me voidaan olla ylpeitä omasta osaamisestamme, koska meiltä haluttiin sinne edustus, ja pystyimme tuomaan ehkä jotakin uutta näkökantaa asioihin, Niemelä sanoo.
Vierailu NHL-seuran matkassa oli vain murto-osa siitä, mistä Niemelä haaveilee valmennusuransa suhteen.
– Tavoitteet ja unelmat keskittyvät siihen, että aina pitäisi pystyä kehittymään. Pohjois-Amerikka ja NHL ovat sellaisia, jotka haluaisin tietysti kokea.
Niemelä on valmentanut Pelicansia edelliset kolme kautta ja jatkaa pestissä myöskin ensi kaudella. Hän luotsasi lahtelaisjoukkueen viime kaudella hopeamitaleille ja hänet valittiin kauden päätteeksi Liigan parhaaksi päävalmentajaksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä