Patrice Bergeronin ja David Krejcin jatkosuunnitelmista uutta tietoa: ”Useat lähteet Bruinsin sisäpiiristä kertovat…”

Boston Bruinsilla on menossa monien mielestä viimeinen työntö kohti Stanley Cupia, ainakin mitä tulee joukkueen nykyiseen runkoon.
Kesällä uransa jatkoa pitkään pohtinut pitkäaikainen ykkössentteri Patrice Bergeron solmi lopulta Bruinsin kanssa vuoden mittaisen, rutkasti alihintaisen sopimuksen. Samoin teki vuoden kotimaassaan Tshekin pääsarjassa välissä pelannut kakkossentteri David Krejci.
Kaksikon uskotaan yleisesti harkitsevan vakavasti uriensa paketoimista tähän kauteen. Sportsnetin Luke Foxin mukaan tilanne saattaa kuitenkin muuttua ainakin siinä tapauksessa, ettei NHL:ää ylivoimaisesti johtava Bruins onnistu voittamaan himoittua Stanley Cupia kauden päätteeksi.
– Useat lähteet Bruinsin sisäpiiristä kertovat, että Bergeron saattaa palata vielä yhdeksi kaudeksi, mikäli kuluva kausi ei pääty mestaruusparaatiin. Ovi vielä yhdelle jatkosopimukselle on auki. Sama koskee David Krejciä, Fox kirjoittaa.
Bergeron, 37, kuittaa kuluvasta kaudesta tasoonsa nähden hyvin malttilliset 2,5 miljoonan dollarin tienestit. Krejcin, 36, vastaava lukema on tätäkin alhaisempi. Tshekkitaituri palasi Bruins-nuttuun miljoonan dollarin korvausta vastaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa