Synkkä paljastus! Vancouver Canucksin supertähti myöntää kärsineensä pitkään henkisen puolen ongelmista
Vancouver Canucksin tähtihyökkääjä Brock Boeserin kulunut kausi on ollut kaukalon ulkopuolella yhtä piinaa.
26-vuotias amerikkalaistähti paljastaa The Province -lehdelle isänsä kuoleman sekä siirtohuhujen vaikuttaneen isosti miehen henkiseen hyvinvointiin.
Boeserin isä menehtyi pitkän syöpätaistelun sekä dementian uuvuttamana viime kesänä. Boeser myöntää tapahtuman käsittelyn olevan edelleen kesken.
– Käyn ehdottomasti yhä läpi joitakin henkisen puolen asioita, Boeser kertoo ja paljastaa samalla saaneensa asiaan ammattiapua.
– Yritän vain palata takaisin siksi ihmiseksi ja jääkiekkoilijaksi, joka olin aiemmin. Yritän saada takaisin ajatusmaailman, jossa tulen joka päivä hallille tavoitteenani olla aiempaa parempi pelaaja, tehdä maaleja ja saada vanha itseluottamukseni takaisin.
– Minusta tuntuu, että olen menettänyt tuon kaiken parin viimeisen vuoden aikana. Mentaalipuolen hyvinvointi on hyvin tärkeässä asemassa, Boeser avaa siviilipuolen haasteitaan.
Boeser kertoo myös stressanneensa siirtotakarajalla sen puolesta, joutuuko hyökkääjä kaikkien siviilipuolen huolien lisäksi kaupatuksi toiseen seuraan. Lopulta Canucks päätti pitää kiinni pistelingostaan.
– En rehellisesti tiedä, olisinko ollut valmis siihen (siirtoon), Boeser paljastaa.
6,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva Boeser on iskenyt tällä kaudella 58 ottelussa tehot 12+33=45.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Edmonton Oilers sopimukseen pakkihankinnan kanssa
- Toronto Maple Leafs hankki ruotsalaispuolustajan
- IL: Mikael Granlund yllättyi ennätystarjouksesta
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!