Flyers-GM heti kohun keskellä – poika kiusasi pyörätuolissa olevaa nuorta naista
Philadelphia Flyers erotti GM Chuch Fletcherin useiden keskinkertaisten vuosien jälkeen. Hänen paikalleen väliaikaiseksi GM:ksi nimitettiin seuralegenda Daniel Briere.
Brieren alku GM:änä ei ole ollut paras mahdollinen. Hän on joutunut heti valtavan kohun keskelle kiitos hänen 23-vuotiaan poikansa Carson Brieren.
Opiskelijajuhlissa Carson Briere päätti kiusata paikalla ollutta invalidia. Hän työnsi kaverinsa kanssa nuoren naisen pyörätuolin alas portaita, kun kukaan ei ollut katsomossa. Myöhemmin video tilanteesta jaettiin sosiaalisessa mediassa.
Videon nähneet ihmiset alkoivat saman tien keräämään rahaa nuorelle naiselle uutta pyörätuolia varten. Myöhemmin nainen kertoi olevansa Sidney ja kiitti kaikkia auttajiaan. Hän kuitenkin ohjasi lahjoittamaan rahat oikeasti tarpeessa oleville.
Flyers-GM Daniel Briere oli järkyttynyt tapahtuneesta.
– Olin shokissa, kun näin Carsonin käytöksen videolla, joka jaettiin sosiaalisessa mediassa eilen. Se oli täysin tarpeetonta ja vastoin kaikkia perheemme arvoja vastaan, joiden mukaan ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Carson on todella pahoillaan ja kantaa täyden vastuun käytöksestään, Briere kommentoi.
Myös poika Carson Briere oli pahoillaan.
– Olen syvästi pahoillani käytöksestäni lauantaina. Teoilleni ei ole mitään oikeutusta, ja teen kaikkeni hyvittääkseni tämän vakavan arviointikyvyn puutteen, Carson Briere sanoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”