John Klingberg myöntää suoraan: Halusi siirron pois Anaheimista – ”En aio valehdella”
Anaheim Ducksin kanssa kesällä vuoden ja seitsemän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen solminut John Klingberg pääsi pois NHL:n kellarikerrokseen juuttuneesta ankkalaumasta aivan siirtotakarajan viimeisillä hetkillä.
Ducks kauppasi ruotsalaistähden Minnesota Wildiin vain muutamaa minuuttia ennen siirtojen takarajan umpeutumista. Klingberg myöntää suoraan jännittäneensä siirron puolesta.
– Olin hermostunut. Tämä on tuore startti minulle. Tiedän, minkälainen pelaaja olen ja mitä voin tuoda joukkueeseen. Aika Anaheimissa oli vaikeaa. En aio valehdella, Klingberg toteaa The Athleticille.
Klingberg myöntää yrittäneensä alkukaudesta ottaa liikaa vastuuta nuoren Ducksin pakistossa.
– Yritin tehdä alussa liian paljon. Aina kun pelini sakkaa, syy on sama. Kun yrität kontrolloida kiekkoa liikaa, päädyt tilanteeseen, jossa joudut lopulta puolustamaan entistä useammin, ruotsalainen näkee.
Wildin päävalmentaja Dean Evason otti 30-vuotiaan konkaripakin vastaan ilolla.
– Todella rauhallinen. Läsnäoleva, todellinen konkari. Käyttäytyy upeasti myös penkillä. On upea nähdä jonkun tulevan sisään joukkueeseen tuolla tavalla. Hän on pelannut NHL:ssä pitkään, joten hän tietää mitä tehdä ja mitä odottaa (uudelta joukkueelta). Hän pääsi nopeasti sisään systeemiimme. Homma lähti toimimaan välittömästi, Evason kehaisee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan