Näkökulma: Edmonton-tähden paha loukkaantuminen muutti Jesse Puljujärven tilanteen – ovi unelmasiirrolle avautui?
Edmonton Oilersin tähtikategoriaan lukeutuva Evander Kane on karmean näköisen loukkaantumisensa vuoksi sivussa peleistä arviolta seuraavat 3-4 kuukautta, mikä muuttaa joukkueen hyökkäyksen voimasuhteita välittömästi.
Löysässä hirressä roikkuvalle ja päivittäisten siirtospekulaatioiden keskiöön ajautuneelle Jesse Puljujärvelle Kanen pitkä huili saattaa tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin suomalainen saanee jälleen näyttöpaikan joko Connor McDavidin tai Leon Draisaitlin rinnalla ns. tulosyksiköissä, mikä tietää samalla näyttöpaikkaa oman seurajohdon lisäksi moneen eri suuntaan.
”Pulju” saa vielä kerran tilaisuuden todistaa Oilersin valmennukselle sekä seurajohdolle olevansa näiden kärsivällisen odotuksen arvoinen. Toisaalta vastuu kärkiketjuissa avaa näyteikkunan myös muiden NHL-seurojen suuntaan.
Puljujärvelle itselleen siirto toisaalle toisi luultavasti pelaajan itsensäkin kannalta kaivatun raikkaan alun uusissa ympyröissä ja uusien pelikavereiden keskellä, kenties jopa jossakin NHL:n ns. ”suomalaisjoukkueista”.
Kanen 5,125 miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävä sopimus siirrettiin Oilersin toimesta pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle, mikä avaa samalla sikariportaalle uuden väylän mahdollisten hankintojen varalle vapautuvan palkkakattotilan ansiosta. Mikäli seurajohto päättää lähteä pelaajamarkkinoille ja yrittää paikata Kanen jättämän aukon toisella kärkipelaajalla, lienee Puljujärven nimi ensimmäisellä rivillä mahdollisia vaihdokkeja listattaessa.
Puljujärven itsensä kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että eteen saattaa pompahtaa suomalaisen kannalta todella mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Yksi unelmakohteista voisi hyvinkin olla Carolina Hurricanes, jonka riveissä ”Pulju” saisi todennäköisesti mahdollisuuden nostaa NHL-uransa uuteen liitoon legendaarisesta PuLa-Aho-ketjusta tutun sentteri Sebastian Ahon rinnalla.
Toteutuupa Puljujärven ”unelmasiirto” tai ei, näyttelevät seuraavat kuukaudet massiivista roolia sivuraiteille ajautuneen suomalaisen tulevaisuuden kannalta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan