Leijonien MM-kultasankari ei saa vastuuta NHL:ssä – IL: Jere Lehtinen hämillään: ”Kyllä ihmetyttää”
Leijonien GM Jere Lehtinen ihmettelee hyökkääjä Sakari Mannisen tilannetta Iltalehden haastattelussa.
Manninen siirtyi täksi kaudeksi Vegas Golden Knightsin organisaatioon, jossa vastuuta on tullut alkukaudesta vain AHL-seura Henderson Silver Knightsin riveissä.
– Siinäpä kysymys, että miksi Manninen ei pääse NHL:ään. Kyllä asia ihmetyttää.
– Ehkä NHL-joukkueiden struktuuri vaikuttaa tuon ikäiselle pelaajalle. Ajetaanko siellä mieluummin oma, nuori varaus sisään joukkueeseen kuin yli 30-vuotias eurooppalainen, Lehtinen pohtii.
Manninen on tehnyt aiempina vuosina loistavaa jälkeä Euroopan kaukaloissa. Hyökkääjä on esiintynyt vakuuttavasti niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Lehtisen mukaan taso riittäisi kyllä NHL:ään, mikäli minuutteja vain tulisi.
– Väitän, että jos Manniselle annettaisiin riittävä mahdollisuus, niin hän pystyisi pelaamaan NHL:ssä. Taidoista tai kamppailukyvystä homma ei jää kiinni. Hän on paininut isoja poikia vastaan vuosia KHL:ssä ja kansainvälisissä peleissä. Hän oli monta vuotta Euroopan ykkössenttereitä ja parantanut peliään koko ajan, Lehtinen sanoo.
Tällä kaudella kokenut hyökkääjä on pelannut AHL:n puolella viisi ottelua. Näissä kamppailussa Manninen on saalistanut kolme (1+2) tehopistettä.
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi

- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”