Brad Lambertille debyytissä hurja teholukema, Sakari Manninen niittasi uran avausmaalin
AHL-kaukaloissa riitti kuhinaa sunnuntain vastaisena yönä eilisillasta lähtien. Suomalaisittain kenties kaikkein mielenkiintoisin matsi käytiin Manitoba Moosen ja Rockford IceHogsin välillä, joka meni IceHogsille jatkoajalla 4-5.
Kiistelty suurlupaus Brad Lambert debytoi pohjoisamerikkalaisissa todistaen melko hurjaa draamaa. Moose nimittäin johti ottelua kahden erän jälkeen 3-0, mutta suli. Lambert jäi pisteittä, laukoi kahdesti ja sai tehotilastoon karmean luvun -3.
Myös Henderson Silver Knightsin 6-2-voittoon päättynyt Tucson Roadrunners -peli jää suomalaisittain omalla tavalla historiakirjoihin.
Pohjois-Amerikkaan täksi kaudeksi siirtynyt olympia- ja MM-kultamitalisti Sakari Manninen latasi ensiksi mainitun väreissä uran ensimmäisen maalin.
Väkevä suomalaisalku
AHL:ää on pelattu nyt yhden viikonlopun verran, ja suomalaisten sisäistä pistepörssiä johtaa San Diego Gullsin pakki Olli Juolevi saldolla 1+3.
Hän on koko sarjan pörssissä jaetulla 11:nnellä sijalla, puolustajien pörssissä Juolevi keikkuu jopa jaetulla kakkospaikalla.
Koko sarjan pörssissä 20 parhaan joukkoon mahtuu myös Charlotte Checkersin hyökkääjä Anton Levtchi – 2+1.
Maalivahtien torjuntapörssissä paras suomalainen on nelossijan Eetu Mäkiniemi. San Jose Barracudan molari torjui kauden avauksessa 3-1-voiton Iowa Wildista prosenttien noustessa lukemiin 96,6.
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!