Herätys NHL-seurat! Nyt olisi mahdollisuus kiusata Torontoa offer sheetillä

Toronto Maple Leafsin rajoitettu vapaa agentti Rasmus Sandin on yhä jatkosopimuksen tarpeessa. Ongelma vain on, ettei Toronton palkkakatosta meinaa löytyä tilaa 22-vuotiaalle ruotsalaispuolustajalle.
Sandin saattaakin olla kaikista potentiaalisin nimi offer sheetille tänä kesänä. Hänelle ei tarvitsisi heittää kummoistakaan palkkaa, jotta Toronto ei voisi tarjoukseen vastata.
Sandin on mielenkiintoinen nimi. Hän on juuri lopullisen NHL-läpimurron kynnyksellä.
Viime kaudella Sandin murtautui Toronton vakiomiehistöön. Hän iski 51 ottelussa tehot 5+11=16. Kiekollisesti potentiaalia on kuitenkin vielä paljon parempaan.
Sandin on näyttänyt pistepotentiaaliaan AHL:ssä ja nuorten kisoissa. Jo kaudella 2018-19 hän nakutti AHL:ssä 44 matsiin tehot 6+22=28. Sittemmin ruotsalaispuolustaja on ottanut urallaan vielä monta steppiä lisää.
Tällä hetkellä Toronto ylittää palkkakaton lähes 1,5 miljoonalla dollarilla.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!