NY Rangers laittamassa tähtihyökkääjänsä pihalle? ”Olen tehnyt asian selväksi”
New York Rangersin johtoporras on tänä kesänä valtavien kysymysten äärellä useiden runkopelaajien sopimusten umpeutuessa.
Yksi näistä pelaajista on tähtisentteri Ryan Strome, jonka kaksivuotinen ja 4,5 miljoonan dollarin vuosipalkan taannut sopimus umpeutui tähän kauteen. 28-vuotias Strome on rajoittamaton vapaa agentti, joka voi halutessaan hakea palkankorotusta toisaalta. Miehen omien sanojen mukaan jatko Rangersissä kiinnostaa, joskaan seuran puolelta asiasta ei ole tullut minkäänlaisia viitteitä.
– Ykkösvaihtoehtoni on jatkaa Rangersissä. Olen mielestäni tehnyt asian hyvin selväksi. Jos asiat eivät kuitenkaan etene sillä tavoin kuin toivomme, niin sitten ylitämme sillan sille tullessamme, Strome maalailee NHL:n virallisilla kotisivuilla viitaten seuran vaihtoon.
– Kuka tietää mitä tulee tapahtumaan. Olen antanut kaikkeni tälle joukkueelle sekä kavereille täällä, enkä rakastaisi mitään yhtä paljon kuin jatkoa täällä. Mielestäni työni täällä on yhä kesken, Strome näkee.
Strome siirtyi Rangersiin pelaajakaupassa kaudella 2018-19 ja solmi seuran kanssa kaksivuotisen siltasopimuksen. Kanadalainen on nakutellut sinitakeissa pelaamissaan 130 ottelussa 103. Kuluvalla kaudella mies nakutti 74 runkosarjapelissä tehot 21+33=54.
Rangersillä on palkkakatossaan vain 13 miljoonaa dollaria pelivaraa. Ilman sopimusta olevia pelaajia on peräti 10, joten Stromen jatko seurassa vaikuttaa ilman isoja peliliikkeitä hyvin epätodennäköiseltä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!