Coloradon ykkösvahti sivuun loukkaantumisen vuoksi – suomalaisvahti nousee mukaan kokoonpanoon
Colorado Avalanchen ykkösvahti Darcy Kuemper ei pelaa joukkueensa seuraavassa ottelussa.
Ylävartalovammasta kärsivä Kuemper jätti Avalanchen ja Edmonton Oilersin välisen konferenssifinaalisarjan avausottelun kesken. Hän poistui kesken toisen erän koppiin, koska hänen näkönsä sumentui eikä hän kyennyt näkemään kiekkoa.
Kuemper on toiminut Avalanchen ykkösvahtina kuluvalla kaudella. Hän pelasi runkosarjassa 57 ottelua torjuntaprosentilla 92,1%. Pudotuspeleissä hänet on nähty maalinsuulla kymmenessä ottelussa. Torjuntaprosentti näyttää lukemaa 89,7%.
Avalanchen maalilla nähdään seuraavassa ottelussa Pavel Francouz. Hän pelasi runkosarjassa 21 ottelua torjuntaprosentilla 91,6%. Pudotuspeleissä hän on päässyt tositoimiin kolmessa ottelussa prosentin ollessa 88,9%. Joukkueen luukkuvahdiksi nousee puolestaan suomalaisvahti Justus Annunen.
Annunen on pelannut tällä kaudella ja koko urallaan vain kaksi NHL-ottelua. Ne tulivat runkosarjassa ja noissa nuorukaisen torjuntaprosentti oli 86,3%. Hän on viettänyt kautensa pääasiassa AHL:ssä, jossa tilille tuli 48 runkosarjaottelua ja yhdeksän pudotuspeliottelua.
Konferenssifinaalien toinen osaottelu käynnistyy Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä kello 3:00. Otteluvoitot ovat Avalanchelle 1-0.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä