LA Kingsin kilpavarustelu jatkuu? Lähde: Seura todellisen tähtinimen perässä
Tällä kaudella yllättäen pudotuspeleihin tiensä selvittänyt Los Angeles Kings on tuonut parin viime vuoden aikana mukaan joukkueeseen muutamia nuoria lupauksiaan, joskin mukaan mahtuu yhä useita viime vuosikymmenen kahden Stanley Cup -voiton takuumiehiä Anze Kopitarin, Drew Doughtyn ja Jonathan Quickin johdolla.
Viime kesänä Phillip Danaultin ja Viktor Arvidssonin hankinnoilla hyökkäystään vahvistanut Kings kamppaili pudotuspelisarjassa Edmonton Oilersia vastaan tasapäisesti ratkaisun tultua vasta seitsemännessä ottelussa. Miten sarja olisikaan päättynyt, mikäli Doughty ja Arvidsson olisivat olleet pelikykyisiä pudotuspeleissä?
Pudotuspelipaluun myötä uuden nosteen päälle saanut Kings saattaakin iskeä jälleen tänä kesänä kiinni siirtomarkkinoiden isoihin nimiin. Amerikkalaisjätti ESPN vihjaa Kingsin iskeneen nyt silmänsä Arizona Coyotesin nuoreen tähtipuolustaja Jacob Chychruniin, josta seura oli tiettävästi kiinnostunut jo aiemmin.
– Seuran GM Rob Blakelle on edessään useita jatkosopimusneuvotteluja, mutta myös tärkeitä päätöksiä sen ulkopuolella. Kings lähti aggressiivisesti siirtomarkkinoille viime kesänä veteraanipelaajien vaadittua lisää syvyyttä joukkueeseen. Jatkaako Blake samalla linjalla myös tulevalla offseasonilla? Chychrun saattaa olla jälleen joukkueen tutkalla siirtokohteita mietittäessä, ESPN arvioi.
Joukkueen nykyisitä pelaajista Andreas Athanasiou, Alex Edler, Olli Määttä ja Troy Stecher ovat päätymässä vapaille markkinoille, minkä lisäksi rajoitetuiksi vapaiksi agenteiksi on tulossa joukko tärkeitä tulevaisuuden nimiä, etunenässä Gabriel Vilardi, Adrian Kempe, Mikey Anderson sekä Sean Durzi.
Blakella onkin edessään jättimäisen tärkeä kesä, joka määrittää pitkälti seuran tulevien kausien suunnan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karmea takaisku: NHL-supertähden olympialaiset vaarassa – tässä vaihtoehdot korvaajaksi
- 32 Thoughts: Quinn Hughes oli valmis siirtymään yllätysseuraan – tähän treidi kariutui
- Jack Hughes latasi suorat sanat Quinn-veljensä Minnesota Wild -siirrosta
- Erik Karlsson: surkea uutinen
- Kanadalle pelottava uutinen: Olympiatähti loukkasi polvensa – ”Näyttää sivusidevammalta”
- Edmonton kiinnitti NHL-supertähden veljen – takoo hurjaa jälkeä farmissa
- Pittsburgh iski pöytään lähes seitsemän miljoonan dollarin pelaajasopimuksen
- NHL-GM lyönyt hanskat tiskiin: ”Ihan sama pääsemmekö pudotuspeleihin, emme kuitenkaan voita…”
- Leijonille huolestuttava tieto NHL:stä!
- Jymypommi! Columbukselta iso potku-uutinen – huippunimi sisään
- Draamaa NHL:ssä: Devils-tähti yritetään savustaa ulos
- Lähde: Kultaleijonaa viedään NHL:stä takaisin Eurooppaan
- Varaamaton puolustaja hurjassa vireessä NHL:ssä – piste-ennätys ryminällä uusiksi
- Olympia-areenasta rajuja kuvia julki: ”Ei lähelläkään NHL-tasoa”
- Edmonton kiinnitti NHL-supertähden veljen – takoo hurjaa jälkeä farmissa
- Jack Hughes latasi suorat sanat Quinn-veljensä Minnesota Wild -siirrosta
- Pittsburgh iski pöytään lähes seitsemän miljoonan dollarin pelaajasopimuksen
- Toimittaja väittää: Tähän NHL-seuraan Gavin McKenna haluaa
- Erik Karlsson: surkea uutinen
- Olympialaisiin valittu NHL-pelaaja löi hurjalla tavalla rahoiksi!