Erik Haula on ottanut paikkansa Bruinsin kärkiketjuista – luotsi tyytyväisenä: ”Pystynyt vastaamaan haasteeseen”

Boston Bruinsin suomalaishyökkääjä Erik Haula on pelannut nousujohteisen avauskauden joukkueen riveissä. 61 ottelun jälkeen kasassa ovat tehopisteet 8+22=30.
31-vuotias porilainen on ottanut paikkansa Bruinsin kärkiketjuista. Hän on pelannut viimeiset viikot joukkueen kakkosketjussa yhdessä David Pastrnakin sekä Taylor Hallin kanssa. Jo aiemmin kauden aikana kyseinen kolmikko pelasi yhdessä, mutta nyt se kasattiin uudelleen helmikuun lopulla.
Ketju on ollut nyt yhdessä 14 ottelun ajan putkeen. Tuossa ajassa Haula on mättänyt tehopisteet 3+10=13. Edelliseen kahteen otteluun on syntynyt peräti viisi syöttöpistettä.
– Tällä hetkellä tuntuu ihan mukavalta. Aina pyritään parempaan, mutta kolme maalia tasakentällisin (edellisessä ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan) on hyvä suoritus, ja siihen pitää olla tyytyväinen. Ennen peliä katsoimme videoita ja mietimme asioita, joita voisimme tehdä paremmin, Haula kommentoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Myös Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy on ollut tyytyväinen Haulan viimeaikaisiin otteisiin ja pelin kehittymiseen.
– Eniten hänen peliinsä on vaikuttanut nopeus. Alkukaudesta hän ei käyttänyt jalkojaan tarpeeksi. Ehkä hän yritti olla enemmän fyysinen, mikä ei ollut optimaalista. Kaikki kunnia hänelle, että pyrki ottamaan sitä roolia, mutta hän on tehokkaimmillaan, kun pitää jalat liikkeellä. Hän on pystynyt vastaamaan haasteeseen. Hän on ottanut paikan, eikä ole päästänyt siitä irti. Kun saa mahdollisuuden, se pitää käyttää. Ei ole kiveen hakattua, että rooli pysyy, jos ei tule onnistumisia, Cassidy sanoi.
Alla maalikooste Bruinsin ja Lightningin välisestä ottelusta, jonka Bruins vei 3-2. Haula saalisti ottelussa tehot 0+3.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli