Lähteet: Mark Giordano halusi takaisin Calgary Flamesiin – tämä torppasi siirron

Seattle Krakeniin viime kesän laajennusdraftissa Calgary Flamesistä siirtynyt konkaripuolustaja Mark Giordano olisi halunnut siirtyä takaisin vanhaan seuraansa NHL:n siirtotakarajalla, kertoo Sportsnetin Ritch Winter.
– Hän on elänyt koko aikuisikänsä Calgaryssä, jossa asuu myös suurin osan hänen ystävistään, joista monet ovat vieläpä Flamesin aikaisia pelikavereita. Hän olisi ollut innoissaan siitä (paluusta Calgaryyn), Winter tietää.
Arvostettu NHL-sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrun puolestaan paljastaa, että työehtosopimuksen koukerot olivat lopulta suurin syy siihen, ettei Flames pystynyt hankkimaan entistä kapteeniaan takaisin Albertaan.
Koska Giordano pelasi Flamesissä alle 12 kuukautta sitten, Kraken ei olisi voinut ottaa kontolleen osaa – tässä tapauksessa todennäköisesti 50 prosenttia – Giordanon jättimäisestä 6,75 miljoonan taalan vuosipalkasta. Tähän palkkakattonsa kanssa kamppailevalla Flamesillä ei ollut varaa, mikä torppasi lopulta rakastetun seuraikonin paluun kotiin. Giordanon loppukauden osoitteeksi valikoitui lopulta Toronto Maple Leafs.
LeBrun paljasti lisäksi Flamesin yrittäneen hankkia siirtotakarajalla puolustukseensa ainakin Hampus Lindholmia sekä Ben Chiarotia, jotka karkasivat lopulta toisaalle. Ainakin Sean Monahan olisi todennäköisesti kuulunut osaksi paluupostissa lähtevää pakettia.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa