NHL-huippulupaus Rodion Amirovilta, 20, löydettiin aivokasvain – ”Haluan pysyä positiivisena”
Kuva: Getty Images
Kiekkomaailmaan kantautui keskiviikkona suru-uutinen, kun Toronto Maple Leafs tiedotti venäläishyökkääjä Rodio Amirovilta, 20, löydetystä aivokasvaimesta.
Amirov sai virallisen diagnoosin tammikuun 28. päivä ja on ollut siitä lähtien Saksassa tarkkailussa. Hänellä on takana jo yksi viikko kemoterapiaa, josta oireet ovat olleet lähinnä pientä pahoinvointia.
Amirov toivoo näyttävänsä ihmisille esimerkkiä positiivisella asenteellaan prosessia kohtaan. Hän haluaa, etteivät ihmiset olisi huolissaan hänen tilanteesta.
– Haluan pysyä positiivisena ja haluan, että ihmiset ajattelevat minusta positiivisesti, venäläisnuorukainen kertoi Sportsnetin Zoom-haastattelussa hänen agenttinsa Dan Milsteinin toimiessa kääntäjänä.
– Niin monilla ihmisillä on omia sairauksiaan ja tautejaan. Haluan näyttää esimerkkiä ihmisille ja antaa heille toivoa, Amirov sanoo.
KHL:ssä Salavat Julajev Ufaa edustava Amirov loukkasi kauden alussa taklaustilanteessa solisluunsa ja sai samalla aivotärähdyksen, jotka pitivät hänet sivussa peleistä marraskuun loppuun asti. Hänet lähetettiin syksyllä Saksaan tutkimuksiin, joista lääkärit huomasivat jotain epäilyttävää.
Amirov palasi kuitenkin pian tutkimusten jälkeen Venäjälle ja pelasi muutaman ottelunkin, jonka jälkeen hän alkoi kokemaan huippaamista ja huonoa oloa. Tämän jälkeen Amirov lähetettiin jälleen Saksaan tutkimuksiin ja häneltä havaittiin aivokasvain.
Toronto Maple Leafsiin vuoden 2020 varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella (15.) valittu hyökkääjä ei ole vaikeasta tilanteestaan huolimatta luopunut kirkkaimmasta tavoitteistaan.
– Haluan näyttää kaikille mitä teen – toivottavasti ihmiset ottavat positiivisia asoita irti. Olen positiivinen ihminen. Haluan tuntea sen, että pystyn pelaamaan maailman parhaassa jääkiekkosarjassa, Amirov uhkuu.
Amirov pystyy yhä harjoittelemaan kolmesti viikossa.
– Elän normaalia elämää. Olen jatkanut harjoittelua, luistelua ja salilla käymistä. Lääkärit tukivat harjoittelun jatkamista. Voin laukoa, kehittää mailatekniikkaa ja tehdä lähes samoja harjoitteita, kuin normaalisti, mutta yksikseen, Amirov kertoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä