Montreal-pomo vahvistaa: jättipalkkainen floppipuolustaja myynnissä
Kuva: Getty Images
NHL:n jumbojoukkue Montreal Canadiens on valmis isoihin peliliikkeisiin seuran kurssin muuttamiseksi sarjan siirtotakarajalla.
Tuore GM Kent Hughes vahvistaa, että myös vaikean kauden pelannut tähtipuolustaja Jeff Petry on myyntilistalla.
– Olemme tietoisia siitä, mitä hän käy läpi elämässään. Tilanne pelaamiselle ei ole juuri nyt ideaalinen. Samaan aikaan, hän on osa joukkuetta. Jos eteen tulee mahdollisuus treidille, joka hyödyttää molempia osapuolia, aiomme kaupata hänet, seurapomo paljastaa La Presselle.
– Siihen saakka, kunnes ideaalinen vaihtoehto ilmaantuu, hän on kuitenkin osa joukkuetta ja hänen on annettava maksimaalinen panoksensa meille, Hughes muistuttaa perään.
– Olemme avoimia kaikille vaihtoehdoille. Emme kuitenkaan koe asiaa niin, että meidän on tehtävä kaikki mahdolliset siirrot ennen siirtotakarajaa, Hughes lisää vielä.
Petry on pelannut tällä kauella 37 ottelua tehoin 1+6. Mies nakutti viime kauden 55 pelissä 42 tehopistettä, joten pudotus tähän kauteen tultaessa on ollut valtava.
35-vuotias konkari pelaa parhaillaan ensimmäistä kautta neljän vuoden sopimuksestaan. Puolustaja kuittaa diilistään massiivista 6,25 miljoonan dollarin vuosipalkkaa. Petryllä on sopimuksessaan 15 joukkuetta sisältävä siirtopykälä.
LUE MYÖS:
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Teuvo Teräväinen sai pelottavan tärskyn – hammas putosi jäälle
- Sieltä se tuli – Ville Koivunen iski NHL-uransa avausmaalin!
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus