Edmonton-luotsilta paljastus: Tästä syystä Jesse Puljujärvi pudotettiin Oilersin säkenöivästä ykkösketjusta
Kuva: Getty Images
Jesse Puljujärven pudottaminen Edmonton Oilersin ykkösketjusta kolmosvitjaan torstaiaamuna pelatussa ottelussa Arizona Coyotesia vastaan sai suomalaiset NHL-fanit välittömästi takajaloilleen.
Oilersin päävalmentaja Dave Tippett kertoi ottelun jälkeen syyt siirrolle. Tippettin mukaan syy Puljujärven korvaamiseen isokokoisella Zack Kassianilla oli yksinkertainen.
– Connor McDavid ja Leon Draisaitl ovat erinomaisia ja pelaavat omilla vahvuuksillaan. Meidän on rakennettava joukkuepeliämme heidän ympärilleen. Kassian on pelannut heidän kanssaan aiemminkin. Myös Colton Sceviour on ollut erittäin hyvä. Sekoitimme pakkaa hieman. Monet näistä ketjuista on nähty aiemminkin yhdessä. Halusimme raikastaa peliämme, Tippett aloitti ja jatkoi.
– Sekä Kassian että Puljujärvi ovat isokokoisia miehiä ja pelaavat samantyyppistä peliä. ”Pulju” on ollut viime aikoina hieman epäonnekas maalin edessä, joten etsimme paikalle jotakuta, joka pystyisi viimeistelemään. Heitimme tilalle Kassianin ja katsoimme, miten homma toimii. Se onnistui, päävalmentaja perusteli muutosta.
Puljujärven putoamista Oilersin hierarkiassa on helppo perustella myös tehopisteiden valossa. Suomalainen on saanut viimeisessä kuudessa pelissä tililleen vain yhden syöttöpisteen.
LISÄÄ AIHEESTA: Nyt ei näytä hyvältä! Jesse Puljujärven syrjäyttänyt hyökkääjä räjäytti heti potin – takoi hurjat tehot
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen

- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”