Yllättävä nimi noussut Sebastian Ahon rinnalle ykkösketjuun – viilettää parhaillaan myös maaliputkessa

Carolina Hurricanesin ykkösketjun muodosti aiemmin alkukaudella Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen sekä Andrei Svetshnikov. Ketjussa nähtiin toki myöskin muun muassa Jesperi Kotkaniemi muutamien pelien ajan.
Nyt viime otteluissa Teräväisen paikan kyseisestä ketjusta on ottanut hieman yllättäen nuori Seth Jarvis. Hän on pelannut edelliset neljä ottelua Ahon ja Svetshnikovin kanssa.
19-vuotias Jarvis on Hurricanesin ykköskierroksen varaus vuoden 2020 draftista. Hurricanes valitsi hänet numerolla 13. Viime kaudella hän tehtaili WHL:ssä 24 otteluun 27 pistettä ja lisäksi AHL:ssä yhdeksään otteluun 11 pistettä. Sitä edeltävällä kaudella hän paukutti WHL:ssä 58 otteluun hurjat 98 tehopistettä.
Jarvis on pelannut nyt yhdeksän ottelua NHL:n puolella. Hän on onnistunut tekemään jo pisteet 4+1. Hän saalisti heti debyytissään syöttöpisteen ja jo toisessa pelissä kiekko löysi tiensä maalin perukoille nuorukaisen lavasta.
Edellisessä kolmessa ottelussaan putkeen Jarvis on nyt onnistunut maalinteossa ykkösketjussa. Näistä osumista jopa kaksi on ollut ottelun voittomaaleja.
Hurricanes on myöskin voittanut kaikki neljä otteluaan sen jälkeen, kun Jarvis nousi ykkösketjuun. Näissä otteluissa Aho on iskenyt pisteet 3+3 ja Svetshnikov tehot 0+4.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa