Seattle-GM vihjaa: seuran ykköstähti kaupataan muualle kauden aikana?

Seattle Kraken on aloittanut ensimmäisen NHL-kautensa odotuksiin nähden varsin vahvasti. Neitsytmatkallaan oleva seura on pelannut kahdeksan ottelua ja kerännyt niistä seitsemän sarjapistettä. Tällä vauhdilla joukkue jäisi juuri ja juuri ulos pudotuspeleistä.
Seattlen toimistolla katse on paljon pidemmällä kuin vain tässä kaudessa. Seuran GM Ron Francis on aiemmin korostanut, kuinka arvokasta palkkakattotila on. Häneltä kysyttiin nyt, voisiko hän kaupata seuran kapteenin ja nimekkäimmän pelaaja, Mark Giordanon, kauden aikana.
– Luulen, että se on päätös, joka meidän pitää tehdä hieman myöhemmin, Francis vastasi.
– Juuri nyt meidän tarvitsee selvittää, mitä meillä on, kuka toimii hyvin kenenkin kanssa ja sotkea kaikki yhteen. Mark on tietysti hieno ammattilainen, ollut pelissä mukana jo jonkin aikaa ja hieno johtaja meille. Hän edustaa meitä ei pelkästään jäällä vaan myös yhteisössä. Katsotaan, miten seuran asiat etenevät ylipäätään.
Franciksen vastauksesta voisi tulkita, että jos Kraken ei yllä pudotuspeleihin, 38-vuotias Giordano kaupataan muualle. Puolustajan sopimusta on jäljellä enää tämän kauden verran, joten hän olisi erinomainen vahvistus mestaruutta tavoittelevalle joukkueelle.
Giordano on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua. Niissä hän on nakuttanut tehot 2+3=5.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa