Lightning ja Blackhawks rysäyttivät vaihtokaupan – Tampan tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa
Tampa Bay Lightning ja Chicago Blackhawks ovat tehneet vaihtokaupan NHL:ssä. Tampan tähtihyökkääjä Tyler Johnson siirtyy Blackhawksiin. Samaan suuntaan liikkuu myös toisen kierroksen varausvuoro kesälle 2023. Tampan suuntaan puolestaan siirtyy jo uransa lopettaneen konkaripuolustaja Brent Seabrookin sopimus.
Johnson on pelannut koko NHL-uransa ajan Tampassa. Hän on pelannut jo yli 700 ottelua runkosarja- ja pudotuspelimatsit yhteenlaskettuna. 30-vuotias hyökkääjä on ollut myös voittamassa kaksi kertaa Stanley Cupia. Viime kaudella 55 otteluun syntyivät pisteet 8+14=22. Pudotuspeleissä 23 otteluun hän iski pisteet 4+3=7.
Seabrook joutui lopettamaan uransa loukkaantumisten takia aiemmin tämän vuoden aikana. 36-vuotias puolustajakonkari ei kyennyt enää viime kaudella pelaamaan otteluakaan. Seabrookin 55 miljoonan dollarin sopimus päättyy vasta kesällä 2024. Hänet on asetettu pitkäaikaisten loukkaantuneiden listalle, jossa hän myöskin on sopimuksensa loppuun saakka. Seabrook voitti urallaan kolme Stanley Cupia.
We also acquired a 2023 2nd round pick in the deal, in exchange for the rights to Brent Seabrook.
Thank you, Johnny. Lucky to have had you as a part of our team and the Tampa Bay community for so long.
Wishing you nothing but the best.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”