Tiesitkö? Jussi Jokinen tukee Tokion olympialaisissa Suomea edustavaa tähteä: ”Olen kiitollinen”

Suomea Tokion olympialaisten yleisurheilussa elokuun alusta alkaen edustava moukarinheittäjä Wilma Murto kertoi ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa yllättävästä yhteistyökumppanista. Uransa lopettanut, NHL:ssä yli 1 000 ottelua pelannut Jussi Jokinen on yhteyksissä seivästähden kanssa.
Olympialaisissa ja MM-kisoissa mitaleita rohmunnut Jokinen tukee Murtoa lähteen mukaan vuosittain noin 12 000 eurolla. Se taasen on noin neljännes hyppääjän budjetista.
– Jussi otti minuun ja valmentajaani yhteyttä vuoden 2016 Rion olympialaisten jälkeen. Hän vain halusi auttaa, koska hän tajusi, että ammattilaisurheilijalla voi olla vaikeampaa yksilö- kuin joukkuelajissa, Salon Kuusjoelta kotoisin oleva suomalainen kertoi.
Parhaimmillaan 471 hypännyt Murto oli hämmentynyt Kalajoelta lähtöisin olevan Jokisen tarjouksesta.
– Jussi kysyi, että olisiko tukeminen ookoo. Sanoin, että mielellään. Se on sellaista, josta ei kieltäydytä. Sen puhelun jälkeen minun piti puristaa itseäni käsivarresta.
– Hän pistää aina joskus viestejä toivottaen onnea ja niin edelleen.
23-vuotias Murto aloittaa urakkansa Tokiossa Suomen aikaa 2. elokuuta kello 13.20 seipään karsinnalla.
– Jussi on erittäin mukava tyyppi ja olen todella kiitollinen. Kyse ei ole vain rahasta, vaan olen kiitollinen, että hän uskoo minuun. Se merkitsee niin paljon.
Urallaan esimerkiksi alle 20-vuotiaiden MM- ja EM-pronssia voittanut hyppääjä voi Tokiossa olla parhaalla mahdollisella onnistumisella lähellä kärkeä. Toki vuodet, kisat ja olosuhteet eivät ole veljiä keskenään, mutta Murron ennätys 471 olisi tuonut edellisistä olympiakisoissa viidennen sijan.
NHL:ssä viimeisen kerran kaudella 2017-18 esiintynyt Jokinen pelasi viimeiset reilut kaksi kautta Oulussa. Olympiahopeiden ja -pronssien lisäksi hän voitti esimerkiksi MM-hopeaa ja kaksi -pronssia sekä kaksi Suomen mestaruutta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Minnesota Wild pelaajakaupoilla: Hankki entisen ykköskierroksen varauksen
- Lähde: NHL-taituripuolustaja palaa Eurooppaan – ”Merkittävä vahvistus”
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Joakim Kemellin AHL-komennus sai faneilta murskatuomion: ”Säälittävää”
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Tähtivahti Jacob Markström neuvottelee jatkosopimuksesta: esitti hurjan pyynnön
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!