Yle: Valtteri Filppula näki läheltä Tampa Bayn nousun NHL-dynastiaksi – ”Yksi suurimpia juttuja…”
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightningia neljän kauden ajan vuosien 2013 ja 2017 välillä edustanut Valtteri Filppula näki lähietäisyydeltä floridalaisseuran nousun NHL:n ykkösseuraksi.
Lähellä toista peräkkäistä mestaruuttaan oleva Lightning on onnistunut paitsi pelaajakaupoissa, myös nuorten pelaajien varaamisessa sekä näiden kehittämisessä kärkirooleihin. Suuri rooli on myös päävalmentaja Jon Cooperin luomalla ilmapiirillä.
– Siellä on tehty pitkäjänteisesti hyvää työtä. He ovat varanneet hyvin, mikä näkyi jo minun aikanani. Jo silloin osa näistä avainpelaajista oli tulossa ja osa jo noussut isoon rooliin. Nämä nuoret ovat pystyneet aika nopeasti ottamaan ison roolin ja jatkuvasti niitä on tullut lisää. Se on tärkeää. Tampassa on tehty paljon myös hyviä pelaajakauppoja, Filppula luettelee Yle Urheilulle antamassaan haastattelussa.
Myös Tampa Bayn farmiseura on onnistunut koulimaan emoseuran riveihin kovan luokan pelimiehiä.
– Yksi suurimpia juttuja on se, miten hyvä jengi heillä on Syracusessa. Siellä sisäinen kilpailu on todella kovaa jo siitä syystä, että paikkoja ylhäällä on niin vähän. Nuorten on pakko pelata hyvin, että pääsevät jotenkin esiin.
Päävalmentaja Cooper antaa joukkueelleen vapauksia, mikä mahdollistaa rennon ilmapiirin.
– Hän ei ole niin tiukka eikä hänellä ole niin tarkkaa systeemiä. Pelissä on tietenkin muutamat perustavaa laatua olevat periaatteet. Jos on kauhean tarkkaa, pelaaja alkaa helposti miettiä, olenko nyt oikeassa paikassa. Heillä tällaista ei ole.
Filppula uskoo, että juuri tehokkaan farmiseuratoiminnan myötä Tampa Bayn menestys saattaa saada jatkoa myös tulevaisuudessa – palkkakatto-ongelmista huolimatta.
– Varmasti voidaan puhua jo jonkinlaisesta dynastiasta. Kahden mestaruuden voittaminen peräkkäin on palkkakaton aikana todella vaikeaa. Ensi vuonna voi tämän kanssa tulla ongelmia. Nyt heillä kävi hieman tuurikin palkkakaton kanssa. Toki jos sieltä taas uusia nuoria nousee omasta takaa, tämä saattaa jatkuakin, Filppula ennakoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä