Toronto Maple Leafsin suomalaisvarauksen AHL-uralle huikea alku: Nyt tulivat 1. maali ja joukkuekaverin kehut
Kuva: Juha Tamminen
AHL-joukkue Toronto Marliesiin täksi kevääksi liigajoukkue Mikkelin Jukureista suunnannut Mikko Kokkonen on saanut uralleen pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa loistoalun. Kotimaassa päättyneellä kaudella 50 pelissä tehot 1+9=10 (-17) summannut Kokkonen on iskenyt nyt farmissa kuudessa matsissa kovan saldon 1+4=5 (+2).
Peluri on jäänyt vain kahdesti pisteittä, ja viime yönä hän iski uransa avausmaalin Laval Rocketia vastaan pelissä, jonka Toronto Maple Leafsin farmijoukkue voitti 3-2.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari, Maple Leafsin parin vuoden takainen varaus niittasi uransa ensimmäisen AHL-maalin b-pisteiden välistä oivan nousun päätteeksi.
AHL-joukueen maalivahti Joseph Woll oli kehunut Kokkosta joukkuetta läheltä seuraavan Nick Bardenin mukaan. Ensiksi hän havaitsi pakin nopeudet, ja nyt myös jalat.
– Hän pelaa itsevarmasti ja röyhkeästi.
Joseph Woll said one of the first things that Mikko Kokkonen noticed about the AHL is the speed, but has found his footing now.
"He's playing with a lot of confidence and swagger now."
"He's playing with a lot of confidence and swagger now."
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Kiekkokansa suree – rakastettu NHL-suuruus on kuollut
- Suru-uutinen: Columbuksen ja KalPan entinen voimahyökkääjä on kuollut
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Nyt jysähti – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!