Anaheim Ducksin jättipalkattu konkarihyökkääjä myöntää: 1000 NHL-ottelun ura päättymässä tähän kauteen
Kuva: Getty Images
Useat konkaripelaajat ovat joutumassa Anaheim Ducksin käynnissä olevan nuorennusleikkauksen uhriksi kuluvan kauden päätteeksi.
Yksi näistä on joukkueen varakapteeni David Backes, jonka jättimäinen viiden vuoden ja 30 miljoonan dollarin arvoinen sopimus umpeutuu tähän kauteen. Tällä kaudella vain 14 ottelussa Ducksin kokoonpanoon mahtunut, useaan kertaan siirtolistalle heivattu 36-vuotias konkari myöntää suoraan pelanneensa suurella todennäköisyydellä jo uransa viimeisen pelin taalajäillä.
– Mahdollisesti, mutta sanoisin sen olevan enemmän kiinni todennäköisyyksistä. Mistään ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. Kyse on enemmän tilanteesta, jossa olen. — Päätöksen tekeminen on vaikea prosessi. Kun sanon, että nyt riittää, aion olla varma ratkaisustani. Minulla on ehdottomasti yhä intohimoa peliä kohtaan, Backes pyörittelee.
Vuosikaudet St. Louis Bluesin kapteenina toiminut Backes on edustanut NHL:ssä Bluesin ja Ducksin lisäksi Boston Bruinsia. Konkarihyökkääjä on pelannut urallaan 964 NHL:n runkosarjapeliä tehoin 248+313=561. Miehellä on vyöllään lisäksi 82 pudotuspeliottelua, mikä nostaa kokonaispelimäärän yli 1000 otteluun.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Utah Mammothille ikävä kolaus – runkopelaaja pitkään sivussa
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – entinen kärkivaraus vaihtaa seuraa
- Washington purkaa hyökkääjänsä sopimuksen – syynä yllätyssiirto Eurooppaan
- Vegas Golden Knights vahvistuu Carter Hartilla – tällainen on sopimus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen