Näkökulma: Päästäkää Rasmus Ristolainen pois historiallisen heikosta Buffalosta – huippu-urheilijan parhaat vuodet valuvat Sabresissa hukkaan
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabres hävisi viime yönä kuudettatoista kertaa peräkkäin. Kahdeksatta kauttaan seurassa pelaava Rasmus Ristolainen ei ole nähnyt NHL-urallaan vielä kertaakaan pudotuspelejä.
Sabresin pistetahti on tällä hetkellä viemässä joukkuetta huonoimpaan kauteen koko NHL:n nykyisen pistelaskusysteemin historiassa.
Tilanne on karmea elämänsä huippu-urheilulle omistavalle ihmiselle.
Seuran pelaajat ovat tottuneet häviämään
Useampi taho ennakoi Sabresia ennen kauden alkua pudotuspelijoukkueeksi itäisessä divisioonassa. Pudotuspelipaikka lienee ollut myös Ristolaisen ainut tavoite. Tuo tavoite jää tällä kaudella kauemmas kuin kukaan olisi uskonut. Se ei ole kuitenkaan ihme, kun otetaan huomioon joukkueen johtavien pelaajien taustat. Jack Eichel ja Rasmus Dahlin ovat molemmat vetäneet jokaisen luistimenpiirtonsa lyhyellä NHL-urallaan Sabresin paidassa. Siirtotakarajalla jälleen uutta seuraa tähyilevä Taylor Hall on surullisen kuuluisan Edmonton Oilersin tuote. Yhtä lailla Ristolainen on saanut koko NHL-uransa maailman parasta oppia jääkiekko-otteluiden häviämisestä. Koko Sabresin runko on rakennettu häviämään tottuneista pelaajista.Valmentaja ja GM vaihtuvat jatkuvasti – Ristolainen jää
Sabres päätyi vaihtamaan valmentajaa kahdentoista peräkkäisen tappion jälkeen. Ristolainen ehti kehua ulospotkittua Ralph Kruegeria hänen uransa parhaaksi päävalmentajaksi, ennen kuin historiallinen tappiokierre alkoi. Sokea Reettakin näkee, ettei Sabresin menestys ole ollut valmentajasta kiinni. Sabresia neljässä ottelussa neljään tappioon valmentanut Don Granato on Ristolaisen kahdeksan kauden mittaisen Sabres-uran seitsemäs päävalmentaja. GM Kevyn Adams on Ristolaisen uran neljäs. Tempoilevasti johdettu Sabres on täysin vailla suuntaa.Teräksinen fysiikka valuu hukkaan
Ristolainen NHL-pelaajien mittapuulla fysiikkaihme. Ei voi kuin ihailla, kuinka suomalainen kesä toisensa jälkeen jaksaa rääkätä itsensä huippukuntoon vain pelatakseen vuosi vuodelta enemmän häviävässä joukkueessa. Suomalaispuolustaja on itsekin todennut, että hänen vahvuutensa tulisi entistä paremmin esiin pudotuspeleissä. Yksittäisten otteluiden isompi panos nostaa NHL:ssä kamppailuvaateen tappiin. Sabres ei kuitenkaan ole vielä pitkään aikaan menossa pudotuspeleihin. 26-vuotias Ristolainen on puolustaja parhaassa iässä. Nyt on aika päästä pois Buffalosta. Muuten parhaat vuodet urheilijana valuvat täydellisesti hukkaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”