Ei, ei, ei! Buffalon tappioputki lähentelee tähtitieteellisiä pituuksia – Jack Eichelin paikkaajakin telottiin: ”Taklaus tuli numeroihin vaarallisessa paikassa”

NHL:n pohjamutiin taas kerran vajonneen Buffalo Sabresin leirissä tuskin naurattaa tällä hetkellä mikään. Joukkue on hävinnyt taalaliigassa peräti yhdeksän ottelua putkeen, ja pudotuspelipaikka alkaa olemaan jo toivottoman matkan päässä.
Itäisen divisioonan neljänteen sijaan eroa on 16 pistettä, eli saman verran kuin joukkue on saanut pinnoja kasaan tällä kaudella. Yöllä Pittsburgh Penguins kaatoi Sabresin niskaan saavillisen jääkylmää vettä luvuin 5-2.
– Kyse on nyt asenteesta. Kun palasimme peleille, meillä on ollut vaikeuksia. Mutta käsittelemme asioita samalla tavalla kuin hyvinäkin aikoina: Pyrimme edelleen kasvamaan, pyrimme asennoitumaan niin, että menemme eteenpäin, ja pyrimme toimimaan näiden seikkojen parissa jatkossakin, luotsi Ralph Krueger sanoi NHL:n nettisivujen jutussa.
Buffalo sai osakseen tuskaa urakalla, sillä tappion lisäksi harmaita hiuksia aiheuttivat taatusti uutiset kahden sentterin tiloista.
Kippari Jack Eichel on sivussa vielä viikosta puoleentoista, ja tuona aikana Buffalo pelaa 4-5 ottelua.
– Voimme otaksua, että tuo 7-10 päivää on vähimmäisarvio, luotsi täsmensi.
Nyt ykkösketjun keskelle noussut Dylan Cozens puolestaan sai hirvittävän töötin Zach Aston-Reeseltä yön kamppailussa. Keskushyökkääjä talutettiin pois askista päätöserän alussa.
– Näin jälkeenpäin tarkasteltaessa taklaus tuli numeroihin vaarallisessa paikassa. On todella vaikeaa nähdä pelaajan altistuvan tuollaiselle, joten olen pettynyt, ettei siitä jaettu jäähyä, valmentaja Krueger arvioi pommia Sabresin kotisivuilla.
Heti niitin jälkeen Aston-Reese tosin joutui vastaamaan teostaan nyrkein Colin Millerille.
– Tästä porukasta on havaittavissa intohimoa paljonkin. Uskon tähän joukkueeseen, rakastan tämän lauman valmentamista. Tämänhetkinen tuska ei muuta heidän luotsaamisen iloa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Aftonbladet: NHL-legenda Nicklas Bäckström jatkamassa pelaajauraansa – tässä uusi seura
- Edmonton Oilers saamassa jättivahvistuksen
- Seiskapeli kutsuu – Toronto teki kovan tempun!
- The Athletic: Mitch Marner jättää Toronton
- Maailman paras? Vastustajan valmentaja lataa huiman väitteen Carolina-tähdestä: ”Uskomaton”
- Tapparan pistelinko solmi NHL-sopimuksen!
- NHL:stä yllätysvahvistus Leijoniin!
- Täyslaidallinen – David Pastrnak lyttäsi MM-kisat!
- Yli tuhannen NHL-ottelun veteraani lopettaa uransa – sai välittömästi uuden työn
- Suomalaislupauksille juniorisarjan mestaruus – hirmuvireinen Kasper Halttunen teki historiaa
- Mikko Rantasesta posketon tilasto julki – tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky
- Viaplay: Jussi Jokiselta suoraa puhetta Columbus-visiitistään – Jarmo Kekäläinen naureskeli vieressä: ”Oli vitsit vähissä”
- Maailman paras? Vastustajan valmentaja lataa huiman väitteen Carolina-tähdestä: ”Uskomaton”
- NHL:stä yllätysvahvistus Leijoniin!
- The Athletic: Mitch Marner jättää Toronton
- Täyslaidallinen – David Pastrnak lyttäsi MM-kisat!
- Yli tuhannen NHL-ottelun veteraani lopettaa uransa – sai välittömästi uuden työn
- Kasperi Kapaselta huima temppu NHL:ssä!
- Tapparan pistelinko solmi NHL-sopimuksen!
- Edmonton Oilers saamassa jättivahvistuksen