Myrsky senkuin yltyy: John Tortorella penkitti Pierre-Luc Dubois’n, pelaaja reagoi pelin tauottua täysin poikkeuksellisella tavalla

Pohjoisamerikkalaisista medioista on käynyt viime aikoina selväksi Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja John Tortorellan varmistamana, että joukkueen ykkössentteri Pierre-Luc Dubois haluaa uusiin maisemiin.
– Kyllä, hän haluaa pois. Hän puhui asiasta joukkueelle, kuten meillä on täällä tapana. Hän on vasta 22-vuotias poika, ja olisin toivonut häneltä hieman enemmän rehellisyyttä sen suhteen, miksi hän haluaa pois. En edelleenkään ole täysin perillä syistä, Tortorella oli ladannut radiokanava The Fanin mukaan.
Viime yön Tampa Bay Lightning -pelissä myrsky vesilasissa ei ollut ainakaan tyyntymään päin. GM Jarmo Kekäläisen juhannuksen 2016 ykköskierroksen kolmosvaraus oli kyllä asetettu joukkueensa ykkösketjun keskelle, mutta lopulta peliaikaa irtosi vain viisi sekuntia vajaat neljä minuuttia.
Dubois lähti jäältä viidennen vaihdon jälkeen, eikä hän enää palannut. Kanukin peliaika on tämän 239 runkosarjapelin pienin.
– Minulle tämä ei ole vaikeaa! Minun täytyy herätellä ukkoja, tehdä bisnestämme penkillä ja yrittää voittaa, luotsi Tortorella oli letkauttanut NHL:n virallisten kotisivujen mukaan.
Tortorella sanoi, että jämäminuutit perustuivat sentterin suorittamiseen, eivätkä lähtemisen halun osoittamiseen.
Rajoitettuna vapaana agenttina ollut 22-vuotias peluri kirjoitti kahden vuoden ja 10 miljoonan dollarin sopimuksen Columbuksen kanssa uudenvuodenaattona.
Joku on nyt pielessä, sillä Dubois oli hänkin toiminut poikkeuksellisesti hylätessään haastattelupyynnöt pelin jälkeen. Tällainen puuha ei ole todellakaan jokapäiväistä.
– Olemme keskustelleet hänen kanssaan. Hän on yksi meistä, kunnes toisin todistetaan. Emme kohtele häntä eri tavalla, Columbus-kippari Nick Foligno oli puhunut.
Miesten ja alle 20-vuotiaiden MM-hopeamitalisti on tehnyt tällä kaudella vasta yhden pömpelin. Itse ottelun Tampa voitti jatkoilla 3-2.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä