Lähde: Minnesota Wild kiinnostunut hankkimaan AHL:ään jumittuneen Andrew Hammondin

Minnesota Wildin veräjän vartijaksi syksyllä kaupattu Cam Talbot ei näillä näkymin ole jäämässä joukkueen ainoaksi maalivahtihankinnaksi, mikäli The Athleticin toimittaja Michael Russoa on uskominen.
Russon mukaan GM Bill Guerin apulaisineen olisi kiinnostunut hankkimaan viimeksi kaudella 2017-18 taalaliigassa esiintyneen Andrew Hammondin Wildin reserviosastolle, jossa mies nähtiin toissakaudella. Minnesotan maalivahtiosaston ympärille on alkanut kertymään tummia pilviä, sillä viime keväänä mainiosti torjunut Alex Stalock toipuu edelleen loukkaantumisistaan.
Ottawa Senatorsissa aikanaan kulttimaineeseen nousseen ”Hamburglarin” kehityskäyrä on sittemmin maagisen tulokaskauden jälkeen lähtenyt jyrkkään laskuun ja mies pelannut kaksi edellistä kautta visusti AHL:n puolella. Hammond pelasi viime kaudella Buffalo Sabresin farmiseura Rochester Americansin riveissä 33 ottelua torjuntaprosentin näyttäessä lukemaa 90,8.
Hearing #mnwild are close to signing veteran goalie Andrew Hammond, which may mean Alex Stalock’s hurt entering camp. I heard he hasn’t been on the ice.
Opens door for Kaapo Kahkonen to back up Cam Talbot; Hammond’s played 56 NHL games, was tandem w/ Kahkonen in 18-19 in Iowa.
Opens door for Kaapo Kahkonen to back up Cam Talbot; Hammond’s played 56 NHL games, was tandem w/ Kahkonen in 18-19 in Iowa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Minnesota Wild pelaajakaupoilla: Hankki entisen ykköskierroksen varauksen
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Tähtivahti Jacob Markström neuvottelee jatkosopimuksesta: esitti hurjan pyynnön
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta