Edmonton jäi viimeiseksi: Neljää NHL-seuraa edustanut Tre Kronor -mitalivahti lopettaa uransa

NHL:ssä Toronto Maple Leafsin, Detroit Red Wingsin, Boston Bruinsin ja Edmonton Oilersin riveissä 179 ottelua pelannut ruotsalaismaalivahti Jonas Gustavsson on päättänyt ripustaa hokkarit naulaan.
36-vuotias veskari kertoo ratkaisustaan viimeiseksi joukkueekseen jääneen SHL-seura Linköping HC:n nettisivulla. Gustavsson kertoo tiedotteessa, ettei riittävää paloa pelaamiseen enää löytynyt.
– Tunne vahvistui mielessäni palattuani kesätauon jälkeen jäälle. Minusta tuntui yksinkertaisesti siltä, että ajatukseni olivat koko ajan toisaalla. Koska tunteeni lajia, joukkuetta ja koko yhteisöä kohtaa ovat niin vahvat, koin etten tee kenellekään oikeutta jos jatkan pelaamista ja uskon, että tämä ratkaisu on parhaaksi kaikille, Gustavsson avaa päätöksensä taustaa.
Viimeisellä Pohjois-Amerikan kaudellaan (2016-17) Gustavsson onnistui myös jokaisen maalivahdin unelmassa kirjattuaan tilastoihinsa maalin pelatessaan Oilersin farmiseura Bakersfield Condorsissa.
Ruotsin maajoukkueessa hän juhli olympiahopeaa Sotshissa 2014, sekä nappasi kahdesti MM-pronssia (2009, 2010)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Patrik Laineen tilastot sentterinä ovat huikeat – entinen pelikaverilta kova lausunto
- Philadelphia Flyers nakkasi 5 miljoonan dollarin miehen siirtolistalle
- Oho! Niko Mikkola tiputti hanskat NHL:ssä – sai kunnon löylytyksen
- Yli 1000 NHL-ottelua! Carolina Hurricanes -sentterin ura ohi – pelasi myös Suomessa
- Milloin Roope Hintz on kunnossa? Näin kommentoi Dallas Starsin päävalmentaja
- Patrik Laineen pelipaikalle sinetti? Suomalaistähdelle sataa kehuja: ”Todella hyvä”
- Ottawa Senators passitti Leijonat-järkäleen AHL:ään – entinen kärkivaraus siirtolistalle!
- TOP 5 -tulokkaat: Connor Bedardin takaakin löytyy laatua – supertulokas nappaa välittömästi kärkisentterin paikan?
- NHL-toimittajan karu paljastus: tästä syystä pakkilupaus ei kelvannut kenellekään
- Farmi kutsuu! Kaksi NHL-seuraa lähetti suomalaislupauksensa AHL:ään
- Joakim Kemellille kävi karu kohtalo NHL:ssä
- Kolaus NHL-haaveille – Florida Panthers pudotti ikävän suomalaisuutisen
- Fanit raivoissaan – NHL:n ykkösvaraukselle vaaditaan jo lähtöpasseja: ”Potkikaa hänet ulos täältä”
- Boston Bruins näytti ovea yli 600 NHL-ottelun mestarihyökkääjälle!
- NHL-kausi käyntiin huippuketjussa? Kaapo Kakko iskettiin supertähtien vierelle
- Vahvoja näyttöjä! NHL-debyyttiä jahtaava suomalaislupaus mätti jo harjoituskauden kolmannen maalinsa
- Ottawa Senators umpikujassa – nuoren maalitykin leiri täysin eri linjoilla uuden sopimuksen vuosipalkasta
- NHL-toimittaja: Tämä joukkue nappaamassa Lassi Thomsonin!
- Patrik Laineen pelipaikalle sinetti? Suomalaistähdelle sataa kehuja: ”Todella hyvä”
- Anaheim Ducks jysäytti ison sopimusuutisen!