Pohjois-Amerikan kiekkomediat ovat spekuloineet viime aikoina New York Islandersin palkkakattotalkoilla, jonka uhriksi joutui jo aiemmin Colorado Avalancheen kaupattu puolustaja Devon Toews.

Islandersin tiedetään kaupittelevan muille seuroille ainakin kuusi miljoonaa dollaria kaudessa tienaavaa puolustaja Johnny Boychuckia sekä suomalaishyökkääjä Leo Komarovia, jonka kolmen miljoonan taalan vuosipalkan sisältävä sopimus kattaa vielä kaksi tulevaa kautta.

The Athleticin Arthur Staplen mukaan sopivin ottaja kaksikolle voisi olla New Jersey Devils, jonka rosteri on vielä pahasti levällään ensi kautta ajatellen.

– New Jerseyllä on kokoonpanossaan vasta viisi puolustajaa. Heillä on lisäksi sopimukset vain yhdeksän hyökkääjän kanssa, joten mikäli Komarovin kolmen miljoonan dollarin palkka olisi kannattava jonkin joukkueen kannalta, se voisi olla juurikin Devils, Staple spekuloi.

Islandersilla on palkkakattonsa alla vajaat yhdeksän miljoonaa dollaria pelivaraa tähtihyökkääjä Mathew Barzalin sekä huippupuolustaja Ryan Pulockin jatkosopimuksia varten. New Yorkin suunnalta lieneekin todennäköistä odotella treidiuutisia jo lähiaikoina.

PYSY AJANTASALLA OFFSEASONIN TAPAHTUMISTA: Löydät NHL:n tuoreimmat sopimusuutiset, treidit ja huhut kootusti TÄÄLTÄ!