Kanadalaistoimittaja täräyttää: Toronto Maple Leafs tarvitsee tappelijan Ottawa Senatorsista!
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafsiin on kaavailtu kesän ja syksyn aikana lähes kaikkia mahdollisia puolustajavahvistuksia. Nyt lusikkansa soppaan heitti myös paikallisen Toronto Sunin jääkiekkotoimittaja Michael Traikos. Hänen näkemyksensä poikkeaa kuitenkin melkoisesti muista asiantuntijoista.
Traikos nimittäin ehdottaa ratkaisuksi Ottawa Senatorsin Mark Borowieckin hankkimista. 31-vuotias kovaluinen puolustaja on tehnyt urallaan vain 51 pistettä, eikä lauo edes oikealta, kuten Leafs haluaisi. Hänen työkalupakistaan löytyy aivan muita avuja.
– Ensinnäkin, hän on tappelija. Enkä tarkoita sillä sitä, että hän olisi pelkkä kovanaama, vaan että hän taistelee. Hän on sisukas. Hän likaa kätensä, Traikos kuvailee.
Borowiecki on pelannut urallaan kuusi yli 100 jäähyminuutin kautta Pohjois-Amerikassa. Viime kaudella hän kuitenkin tappeli vain kaksi kertaa. Vertailun vuoksi on toki sanottava, että yli viisi tappelua keränneitä pelaajia oli NHL:ssä enää neljä.
Jason Spezza oli Toronton tähtisikermän ”poliisi” kuluneella kaudella. Titteli oli Traikoksen mukaan aivan väärällä miehellä.
– Jos 37-vuotias entinen kakkosvaraus joutuu painimaan joukkueellesi, ei ole ihme, että Toronto ei ole voittanut pudotuspelikierrosta neljänä viime vuonna, hän lataa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Pittsburgh-puolustaja kärähti dopingista – joutuu pitkään pelikieltoon!
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn