St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
St. Louis Bluesin pudotuspelihaaveet NHL:ssä on haudattu jo hyvän aikaa sitten, joten seurajohdossa onkin nyt alettu kaupittelemaan runkopelaajia muihin joukkueisiin.
Yksi mielenkiintoisimmista treidikohteista on joukkueen ykkössentteri Robert Thomas, 26, joka on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa yli piste per peli -tason runkosarjapelaajana. Pikkukorvausta vastaan kanadalaistähden palveluksista ei kuitenkaan kannata haaveilla.
NHL-mediapersoona Nick Kypreosin mukaan Bluesin hintalappu ykköstähdelleen on järisyttävä.
– Thomasin hintalappu on tähtitieteellinen! He pyytävät kolmea ykköskierroksen top 15 -varausvuoroa. En tiedä, mikä seura olisi valmis moiseen, Kypreos väittää.
Bluesin järkälemäinen pyyntö käytännössä karkottaa kaikki pelaajasta kiinnostuneet seurat Bluesin ympäriltä.
Viime kaudella 70 pelissä 81 (20+61) pistettä kasanneen Thomasin kausi ei ole ollut muun joukkueen tavoin ruusuilla tanssimista. 8,1 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva hyökkääjä on kerännyt 42 ottelussa tehot 11+22=33.
Mies on kaiken lisäksi parhaillaan loukkaantuneena. Thomas nähtiin edellisen kerran askissa 10. tammikuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafsin uudeksi päävalmentajaksi ehdolla todellinen yllätysnimi!
- Hieno ura ohi! 1177 NHL-ottelun konkari ripustaa luistimet naulaan
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Sebastian Aho keskiössä – Stanley Cup -finaalissa täysin posketonta draamaa!
- Suru-uutinen: Suuri NHL-nimi on kuollut
- Pelicansista tuttu suomalaishyökkääjä: NHL-sopimus!
- Minnesota Wildin tehomies jättää NHL:n – siirtyy SHL:ään!
- NHL valitsi parhaan puolustavan hyökkääjän – tämä mies vei Aleksander Barkovin palkinnon
- Paljastus kulisseista: Toronton tähtihyökkääjä oli lähellä jättisiirtoa – yllätävä osoite
- Suru-uutinen: Suuri NHL-nimi on kuollut
- Hurja Patrik Laine -huhu NHL:ssä – uusi tilaisuus supertähtien vierellä?
- NHL valitsi parhaan puolustavan hyökkääjän – tämä mies vei Aleksander Barkovin palkinnon
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Minnesota Wildin tehomies jättää NHL:n – siirtyy SHL:ään!
- John Tortorellan virhe kävi Vegasille kalliiksi – valmentaja ei silti kadu mitään
- Paljastus kulisseista: Toronton tähtihyökkääjä oli lähellä jättisiirtoa – yllätävä osoite
- Pelicansista tuttu suomalaishyökkääjä: NHL-sopimus!
- Kova ratkaisu! NHL-supertähti jätti siirtopyynnön
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!