STT: Miro Heiskanen yllätti jopa ex-luotsinsa tekemisellään: ”On kehittynyt kaikessa ja näyttää siltä, että hän on ottanut vielä yhden stepin”

Kiekkovalmentaja Jussi Ahokas ylistää entistä valmennettavaansa, Miro Heiskasta STT:n jutussa ylväin sanoin. Kaksikolla on yhteistä kokemusta esimerkiksi nuorten maajoukkueista.
Dallas Starsin pakki rymistelee NHL:n pudotuspelien pistepörssin kakkosena saldolla 3+11=14 (+6). Puolustajien pistepörssissä Heiskanen on vastaavasti kärki. Pelaaja on playoffien yksi kirkkaimmista tähdistä.
– Mirolla on kaikki ainekset, mutta ehkä tuollainen tahti on tullut yllätyksenä, alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari, nykyinen KooKoo-luotsi sanoo STT:n mukaan.
Kaksikko juhli yhdessä alle 18-vuotiaiden MM-kultaa keväällä 2016, jolloin Heiskanen oli mukana ali-ikäisenä.
U18-nuorten kulta- ja hopeamitalistin päätä ei tunnu palelevan nuoresta iästä huolimatta. Nyt hän dominoi NHL:ssä vain 21 vuoden iässä.
– Hänellä on pelimiehen luonne, eikä hän jännitä, vaan pelaa.
Ahokkaan mielestä pelaajasta näki jo aikoinaan, mitä tuleman pitää.
– Luistelu ja liuku ovat olleet asioita, jotka ovat aina olleet hänen vahvuuksiaan. Fysiikka ja voima ovat tulleet siihen päälle. Hän on tehnyt niiden eteen töitä kesäisin.
Heiskasen pudotuspelien 14 pistettä on muuten NHL:ssä historiallisen kovaa valuuttaa 21-vuotiaat tai nuoremmat pakit huomioiden – se on kolmanneksi eniten yksissä pudotuspeleisssä.
Samaan ovat pystyneet aikoja päiviä sitten Denis Potvin (1975), Paul Coffey (-83), Al MacInnis (-84) ja Glen Wesley (-88).
Kun kyseisen ikäluokan puolustajista Paul Reinhart ja Craig Hartsburg latoivat 15 pinnaa kaudella 1981, noussee Starsin superlupaus yksin kyseisen tilaston kärkeen pian. Ja kuten vuosiluvut osoittavat, ei Heiskasen ikäisen nuoren pakin tehoilu ole todellakaan jokapäiväistä taalaliigan pudotuspeleissä.
– Miro on kehittynyt kaikessa ja näyttää siltä, että hän on ottanut vielä yhden stepin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa