Joonas Korpisalo tykitettiin vaihtoon – joukkuekaverit armahtivat: ”Jätimme yksin – piti meidät mukana”

Columbus Blue Jackets -vahti Joonas Korpisalon ilta ei mennyt ihan putkeen tämän joukkueen pudotuspelikohtaamisessa Toronto Maple Leafsia vastaan. Pelaaja pommitettiin vaihtoon, kun vaahteranlehtipaidat rymistelivät 3-0-johtoon.
Joukkueiden kolmannen kohtaamisen toisessa erässä penkille otetun Korpisalon urakan päättymisen jälkeen Blue Jackets heräsi, aloitti kirin, nousi rinnalle ja voitti lopulta jatkoerässä 4-3. Se johtaa sarjaa nyt voitoin 2-1.
Porilaisvahti ei saanut rukkasia.
– Jätimme Joonaksen yksin. Kiekko myös pomppi vähän ikävästi. Hän piti meidät mukana kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Nyt Elvis (Merzlikins) tuli hienosti sisään. Kumpi tahansa heistä pystyy kantamaan vastuun ja voittamaan meille pelejä. Se on meille valtava juttu, hyökkääjä Cam Atkinson lausuu esimerkiksi NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
Latvialaisvahti ei päästänyt yhtään maalia.
– Minusta Joonas piti meidät mukana ottelussa, vaikka hänet jouduttiinkin vaihtamaan pois. Se ei kuitenkaan johtunut hänen suorituksistaan, vaan siitä, että meidät piti saada hereille, kolme maalia ampunut Pierre-Luc Dubois painottaa.
Kun Merzlikins tuli maalille, mässäili Blue Jackets tauluun 4-0-luvut.
– Tämä oli uusi ja vaikea kokemus, mutta en oikeastaan tuntenut paineita, koska olimme niin selvästi tappiolla. Yritin vain mennä maalille avoimin mielin, pelata omaa peliäni tunnollisesti, päästä kaikkiin tilanteisiin ja seurata kiekkoa. Pelin tempo oli runkosarjaa nopeampi, joten se oli uusi juttu, latvialainen summaa.
GM Jarmo Kekäläisen johtamalla Columbuksella on sarjassa katkon paikka ensi yönä kello 3 alkaen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Floridan päävalmentaja kertoi hyviä uutisia suomalaispelaajista
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- NY Islanders teki kaksi kiinnitystä – lähes tuhannen ottelun konkari jatkaa
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Näin pelataan: Tässä Stanley Cup -finaalien aikataulu
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Seattle Kraken teki valintansa – tässä uusi päävalmentaja
- Carolina-fanit raivoissaan suomalaistähdelle: ”Hankkiutukaa hänestä eroon”
- Pohjois-Amerikasta huimaa ylistystä Aleksander Barkoville – pesee jopa McDavidin ja MacKinnonin?
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Lähde: Minnesotan tähtihyökkääjä myynnissä – hylkäsi rahakkaan tarjouksen
- Dallasin kausi päätökseen – tekikö valmennus valtavan virheen?
- Aleksander Barkovilta maaginen temppu – Florida jatkaa Stanley Cup -finaaliin!
- Washington Capitalsilta erikoinen ulostulo Aleksandr Ovetshkinin uran jatkosta
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle