RIVER GOLF, NOKIA. On helppoa todeta, että NHL-kauden keskeytyminen oli Winnipeg Jets -tykki Patrik Laineen näkökulmasta suuri sääli. Jos oli sunnuntain päivänsankarin kausi 2018-19 vaikea pisteiden valossa, niin kesken jääneellä sesongilla laulu oli täysin toinen.

Pelaaja jaksaa silti hymyillä nokialaisella River Golfin kentällä, jossa hän otti perjantaina matsia Sami Välimäen, 21, kanssa. Hän voitti maaliskuussa sensaatiomaisesti European Tourin Omanin kisa.

– Ihan hyvää kuuluu kiitos. Tässä vähän ootellaan, niin kuin kaikki muutkin. Ei oikein tietoa, mitä tapahtuu. Vähän koittaa saada aikaa kuluu, Laine sanoo.

Syytä hymyyn on, ainakin edesottamuksia tuijottamalla. Tamperelainen maalilinko kerkesi iskemään kesken jääneen sesongin 68 ottelussa tehot 28+35=63 (+8). Edellisellä kaudella runkosarjassa syntyi 82 pelissä vain 50 pinnaa 30+20=50 (-24).

Petraus on ollut upea.

– Oli hyvä meno, kuitenkin melkeen pinna per peli.

– Joo kyllä, ihan samaa mieltä. Tykkäsin kyllä kovasti siihen asti, ku kausi keskeytettin. Oli hyvä meno, kuitenkin melkeen pinna per peli. Pelaaminen parani aika paljon, kyllä mä ite tykkäsin kovasti. Harmi, ku ois päässy pelaa parhaita pelejä tohon, ois nähny, et miten siellä ois kulkenut, maaliskuun puolessa välissä joukkueensa kanssa viimeisen ottelun pelannut Laine hymähtää.

Laineen tämän kauden tilastoissa on yksi eriskummallinen seikka. Syöttöjä on kertynyt jopa seitsemän enemmän kuin maaleja. Muistaako nuorten maailmanmestari ja MM-hopeamitalisti, koska näin on viimeksi käynyt kauden päätteeksi?

– Ei varmaan ikinä? Veikkaisin, ettei oo ikinä ollut. En usko kyllä. Ei mun mielestä, ellei jossain F-junnuissa ollut joskus. Epäilen sitäkin, miettii pelaaja, joka viettää 22-vuotissynttäreitään pienellä porukalla.

Jääkiekkotilastoihin erikoistuneen Eliteprospectsin Laineen pelaajakortti kertoo, että aiemmin pelaaja on takonut syöttöjä maaleja enemmän vain urallaan muutamia kertoja todella hajanaisesti.

Kyle Connor (vas.) on paukuttanut jo 38 maalia, Patrik Laine on kunnostautunut syöttelyssä. KUVA: Getty Images

Maalintekijästä kokonaisvaltaisemmaksi

Toki maalejakin pelaaja mätti parhaimmillaan siihen tahtiin kuin itse tahtoi. Kauden 28 pömpelistä kolme syntyi helmikuun alussa yhdessä pelissä.

Lisäksi esimerkiksi marraskuussa 2018 Suomi heräsi eräänä aamuna uutisvirtaa leimatessa Laineen viisi kaappia yhdessä pelissä. Kumman pelaaja valitsisi nyt, viisi maalia runkosarjan peliin vai jatkoerämaali Stanley Cupin loppuottelussa?

– Kyllä mä jälkimmäisen otan. Ite en oo päässy finaaleissa pelaa. Se voisi olla aika kova fiilis, oli viidestä maalistakin hyvä fiilis.

– Veikkaan, et se (maali Cup-finaalissa) ois vielä parempi.

Laine näytti talvella roppakaupalla monipuolisemmalta kuin sesongilla 2018-19. Pelaaja teki viime kesänä töitä Jetsistä sivuun jäävän Todd Woodcroftin kanssa. Suomalainen kertoi aiemmin, että puolustusalueella rännikiekkojen hakeminen ja kiekkojen saaminen pois meni eteenpäin.

– Kun pääsi pelaa hyvien pelaajien kanssa, jotka osaa kanssa tehdä maaleja, niin ei oo ite pelkästää ampumassa joka paikasta.

– Ne ovat sellaisia seikkoja, joihin olen toistaiseksi todella tyytyväinen. En ole enää vastuuton niissä, toisin kuin joskus. Luulenpa vaan, että en todennäköisesti ollut parhaiten puolustavia puolustajia NHL:ssä, tämän kauden syöttökone veisteli talvella pohjoisamerikkalaisille medioille.

Paraniko Laineen pelillinen paketti siis kokonaisvaltaisesti?

– No siis, se on varmaan sitäkin, Laine sanoo, mutta pistää sitten kehut muualle.

– Tietysti, kun pääsi pelaa hyvien pelaajien kanssa, jotka osaa kanssa tehdä maaleja, niin ei oo ite pelkästää ampumassa joka paikasta. Kyllä nekin osaa hakea paikkoja, että siihen voi siirtää sivuun, ja osaavat tehdä maaleja. Sitäkin kautta sai paljon syöttöpisteitä.

Syntymäpäiväsankari Patrik Laine vaikutti perjantaina suhteellisen hyvätuuliselta. KUVA: Miska Miettinen

Outo arki

Vallitsevan koronavirustilanteen takia nyt kukaan pelaaja ei tehtaile kaukalossa mitään, kun NHL on tauolla. Jetsin yksi suurimmista tähdistä on yhteyksissä muiden suomalaisten kanssa.

– Jonkun verran, enemmän Sashan (Barkov) kanssa päivittäin tekemisissä ja puheissa. Ei nyt sillai hirveesti muiden kanssa, (Mikko) Rantasen kanssa jonkun verran. Vähän, mut ei näihin juttuihin liittyen. Ihan muita juttuja.

Laine ei ollut yhteydenpidosta huolimatta lennolla, jolla Pohjois-Amerikasta Eurooppaan tuli kasa NHL-pelaajia.

– Mä olin lähteny jo aikasemmin. Siinä oli mun mielestä aika paljon, jotka lähti jenkeistä. Niillä ois vähän ollu vaikeuksia päästä sieltä pois. Kanadasta pääsi aika helposti, niin lähin ittekseen.

Koronavirus kaikkine terveyshuolineen ja kieltoineen on niin absurdi tilanne, että siihen voi olla monen vaikeaa suhtautua. Onko Laine löytänyt vallitsevasta tilanteesta mitään hyvää?

– Niin, no kyllähän tässä varmasti kaikki sellasta breikkiä saa, ainakin pelaajien näkökulmasta. Jos sattuisi, että kausi jatkuisi, niin kaikki pääsee varmasti ladattuina pelaan parhaita pelejä. Se on varmaan se, jos jotain pitää hakea. Ei tämmösestä tilanteesta tietenkään hirveesti positiivisia juttuja löydy.

Ajankeittokeinoja Tapparan suomenmestari on keksinyt.

– Oon pyrkiny treenailee päivisin. Ollu aika paljon kotona ja vähän pelaillu pelejä – lautapelejä ja korttia, ja kaikennäköstä.

Perjantaina Laine pelaili entistä kiekkojunnu Välimäkeä vastaan golfia ihan miehekkäästi. Ennen kisaa hyökkääjä yritti järjestäjien mukaan psyykata Omanin European Tourin osakisan voittajaa pilke silmäkulmassa.

– Hienoa päästä haastamaan Sami Välimäen tasoinen nuori huippupelaaja. Koetan vähän psyykata kentällä, katsotaan tasoittaisiko se vähän puntteja.

Jets-tykin virnistelyt eivät riittäneet. Laine jäi ammattilaisen käsissä hopealle tuloksella +16 lyöntiä.