Jevgeni Malkin jyrähti pelikaveria mollanneille Pittsburgh-faneille: ”Typeryyttä!”

Pittsburgh Penguins on ollut NHL:n viime aikojen kuumimpia joukkueita huolimatta joukkuetta alkukauden aikana kohdanneesta karmeasta loukkaantumissumasta.
Joukkue löi sunnuntaina tiskiin todellisen statement-voiton nousemalla alkuillan huippuottelussa 0-3-tappioasemasta 4-3-voittoon Boston Bruinsia vastaan. Varsinkin seuran tähtivahti Matt Murraylle ottelu oli haastava. Epävarmalta näyttänyt, siirtohuhuissa jo valmiiksi pyörivä maalivahti päästi kolme laukausta selkänsä taakse jo 15 ensimmäisen peliminuutin aikana. Fanit ilmaisivatkin mielipiteensä buuaamalla voimakkaasti maalivahdilleen.
Kannattajien käytös suututti myös seuralegenda Jevgeni Malkinin, joka lyttäsikin fanien käytöksen täysin.
– Se oli typeryyttä. En ymmärrä fanejamme. Murray on voittanut meille kaksi Stanley Cupia. Buuaatte hänelle – mutta miksi? Jos tulet paikalle, kannusta omiasi. Jokaista meistä. Me yritämme. Olemme pelanneet niin kovaa tällä kaudella. Teemme kovasti töitä huolimatta loukkaantumisista. Pelaamme hyvää kiekkoa, Malkin kummasteli The Athleticille antamassaan haastattelussa.
– Ymmärrän, että kun ostat lipun otteluun, voit tehdä mitä haluat. Mutta on rankkaa kuunnella buuauksia vaihtopenkillä, enkä pidä siitä. Kuulemme sitä Phillyssä, emme kotonamme, Malkin jatkaa verraten tilannetta vieraspeleihin verivihollista Philadelphia Flyersia vastaan.
Tällä kaudella epävarmasti esiintynyt Murray on ollut fanien hampaissa jo pidemmän aikaa. Kallispalkkainen tähtivahti onkin saanut epävarmojen esitystensä myötä jakaa kuluvalla kaudella torjuntavastuun puoliksi tähdistöpeliin hiljattain valitun Tristan Jarryn kanssa. Seuran fanit ovatkin jo vaatineet äänekkäästi Murrayn kauppaamista Jarryn tieltä NHL:n siirtotakarajalla.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia