Joukkueesta kehuttiin, merkittävältä taholta tiukka käsky: Jesperi Kotkaniemen NHL-tappelu jakaa mielipiteitä
Montreal Canadiensin Jesperi Kotkaniemi yllätti äskettäin Philadelphia Flyersia vastaan. Kun sen Robert Hägg taklasi Ryan Poehlingia kovaa laitaan, haki suomalaishyökkääjä ruotsalaisen valsseille.
Liekö ruotsalaispakki ollut vähemmän innostunut mylläämään, vai oliko Kotkaniemeltä antama kyyti kylmää, mutta ainakin nyt mylly näytti yksipuoleiselta. Vuonna 2000 syntynyt suomalainen takoi viisi vuotta vanhemman kollegan naamaan muutaman iskun jääden lopulta tämän ja jään väliin.
Vaikka esimerkiksi joukkuekaveri Ilja Kovaltshuk ja päävalmentaja Claude Julien kehuivat suomalaista tämän puolustutettua joukkuekaveriaan, ei hän saanut ihan kaikilta kehuja. Hänen mummo lyttäsi lapsenlapsensa.
– Isoäitini kirjoitti minulle, että ”älä tee sitä uudestaan”, Kotkaniemi oli sanonut Montreal Gazettelle hymyillen.
– Luulen yllättäneeni kaikki, kun tappelin ensimmäistä kertaa. Luultavasti en olisi tehnyt sitä tulokaskaudella.
Onnistunut veto – ei tavaksi
Kotkaniemi pisti Häggin kanveesiin, vaikka hän jäi ruotsalaisen alle kahnauksen päätyttyä. Tappelu oli onnistunut tempaus, mutta siitä ei ole tulossa tapaa.
– Hän meni puolustamaan joukkuekaveriaan. Tuen sitä. Minulla ei ole ongelmaa sen kanssa. Mutta en kehota häntä aloittavan tappelua, se ei kuulu hänen peliinsä. Häneltä odotetaan muita asioita, mutta on hienoa nähdä hänen puolustavansa itseäänkin, Julien mietti.
Kotkaniemen puolustama Poehling oli yllättänyt nähdessään suomalaisen lähteneen nyrkkihippasille.
– Näin tappelun pelin jälkeen ja yllätyin, kuinka hyvin hän pärjäsi. Se oli siisti hetki ja oli hienoa nähdä, että joukkuetoveri puolustaa.
Yöllä Canadiensin voitti Vegas Golden Knightsin 5-4 voittolaukauksilla. Kotkaniemi ja Poehling jäivät pisteittä.
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anton Lundell räväytti: NHL-uran ensimmäinen hattutemppu!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- Venäjä palaa MM-kisoihin – näin käy, jos Suomen NHL-tähti boikotoi turnausta
- Colorado Avalanchelle kova kolaus – Stanley Cup -voittaja pitkään sivussa
- Sebastian Ahon Carolina ilmaiskanavalle – NHL-faneille melkoinen jättipotti!
- IS: Mikko Rantaselta jäi jättimiljoonat saamatta – nyt paljastui kipeä syy
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Raju paljastus NHL:n siirtomarkkinoilta – Detroit hylkäsi jättitarjouksen!
- Vancouverissa muhii iso siirtoremontti – neljä NHL-pelaajaa kauppatavarana
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi