Sinne meni se pronssi! NHL-varaus Justus Annunen haparoi Nuorten Leijonien maalilla kohtalokkaasti – ruotsalaisasiantuntijat lyttäsivät: ”Valtava munaus”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Liigajoukkue Kärppien maalilla syyskaudella ilmiömäisin ottein torjunut ja uuden nollaputkiennätyksenkin tehnyt Justus Annunen ei yltänyt loppiaisaattona päättyneissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ihan parhaaseen tikkiinsä.
Suomessa oululaisjoukkueessa kiekot ovat pysähtyneet 94,7 prosentin varmuudella, mutta MM-jäillä kiekot jäivät NHL-varaukselle kiinni 92,1 prosenttisesti. Sekin on toki komea saldo, mutta pudotus esimerkiksi Liigaan verrattuna on roima.
Lisäksi Colorado Avalanche -varaus torjui vain yhden voiton niin sanotuista isommista kiekkomaista, kun puolivälierässä kaatui USA. Alkusarjassa Nuoret Leijonat kaatui pronssiottelun tavoin Ruotsin käsittelyssä, alkusarjassa myös Sveitsi kaatoi Suomen. Välierässä tiellä puolestaan oli Suomen luvuin 5-0 tuhonnut Kanada.
Tuon pelin jälkeen pronssiottelu päättyi katastrofiin, eli 2-3-tappioon Ruotsille. Voittomaalin juhannuksen 2018 kolmoskierroksen 64. varaus imaisi karulla tavalla noin nolla- ja miinuskulman kohdilta.
Kärppien suurlupaus sai niskaansa melkoisen annoksen kuraa tuon hörpyn myötä.
– Se oli valtava munaus, ruotsalaismedia SVT:n asiantuntija Jonas Andersson tylytti.
Suomi hävisi toisen erän 0-2 johdettuaan ensimmäisellä tauolla 2-1. Voittomaalin ”pääarkkitehdistä”, negatiivisessa merkityksessä ikävä kyllä, ei ollut epäselvyyttä.
– Se oli järisyttävä maalivahdin kömmähdys. Ei mitään muuta. Maalivahdin täytyy olla hereillä jatkuvasti, tv-asiantuntija Mikael Renberg haukkui.
Nuoret Leijonat hävisi pronssit ilmeisen kökölle maalle, nimittäin moni ruotsalainen asiantuntija myönsi suoraan saavutuksen olleen korkein, jota nuoren Tre Kronor -lauman kohdalla sopi nyt odottaa.
– Se ei ollut kaunista, mutta tänään (sunnuntaina) se riitti tulokseen, Andersson lopetti.
LUE MYÖS:
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa