Artemi Panarinin ja ”kurkunleikkaajaluotsin” tyttären suhde puhuttaa Venäjällä – näin valmentaja suhtautui saatuaan tietää olevansa NHL-tähden appiehdokas

Venäläislehti Ria Novosti kertoi kesällä tekemässä jutussaan NHL-tähti Artemi Panarinin ja jääkiekkovalmentajana tutuksi tulleen persoona Oleg Znarokin tyttären Alisa Znarokin parisuhteesta mielenkiintoisia seikkoja.
Rakkaustarina on ollut Venäjällä tiedetty ja samalla vaiettu suhde. Pari jäi suhteestaan kiinni kolmisen vuotta sitten syksyllä 2016 vähemmän yllättäen sosiaalisen median kautta.
Tätä nykyä NY Rangersissa pelaava Panarin oli lisännyt Instagram-tililleen päivityksen, josta jotkut olivat tunnistaneet siinä juosseen koiran Znarokin perheen lemmikiksi.
Ennen paljastumista pariskunta oli pitänyt yhtä puolisentoista vuotta. Pari otti ensimmäiset yhteiset askeleet keväällä 2015, kun kohuvalmentaja Znarok toimi parin tutustuttajana Tsekin kisoissa tuona vuonna.
Hopealle jääneellä Venäjän joukkueella oli ollut jonkinlaiset kekkerit MM-finaalin jälkeen, jossa isä-Znarok oli kehunut tyttärelleen venäläislupauksen menevän pelaamaan NHL:ään. Tyttö oli onnitellut pelaajaa, jonka jälkeen he olivat ottaneet yhteiskuvan. Tästä tutustumisesta meni vuosi eteenpäin, ja seuraavissa MM-kisoissa pari seurusteli.
Luotsi-Znarok ei tajunnut mitään siitäkään huolimatta, että kaikki muut tuntuivat käsittävän muun muassa KHL-mestarin ja alle 20-vuotiaiden maailmanmestarin sekä valmentajan tyttären välisen suhteen. Jopa nettisivustot kirjoittivat parista.

Outo reagointi
Vuoden 2016 MM-kisojen jälkeen pari oli lähdössä lomamatkalle Italiaan, kunnes isä-Znarok kysyi tyttärensä tulevien päivien suunnitelmia. Tyttö kertoi ne mainiten myös Panarinin nimen.
Siihen isä suhtautui kummallisesti. Hän löi luuria, ja soitti parin tunnin päästä uusiksi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tytär arveli äitinsä rauhoittaneen isä-Znarokin, joka oli saattanut saada jonkinlaisen kohtauksen.
Sittemmin Panarin ja hänen mahdollinen tuleva appiukko ovat tulleet toimeen hyvin. Se lienee pelaajan onni, sillä nykyisin KHL-joukkue Spartak Moskovaa luotsaava Znarok on tullut tutuksi erittäin kiivasluontoisena persoonana.
Esimerkiksi vuoden 2014 MM-kisojen välieräottelun aikana hän nostatti melkoista kohua kohdistamalla kurkunleikkauseleen vastustajajoukkue Ruotsin vaihtoaitioon päin.
Vuonna 2017 Znarok lähti Venäjän päävalmentajan paikalta vain muutamaa viikkoa ennen MM-kisoja.
Luotsi on juhlinut urallaan esimerkiksi MM-kisojen mitalisuoraa, lisäksi meriittilistalta löytyvät olympiakulta ja kolme Gagarin Cupin mestaruutta.
Pelaaja Panarin on tullut myös uuden arjen kanssa Rangersissa toimeen, sillä Columbus Blue Jacketsista saapunut hyökkääjä on tehtaillut kauden yhdeksässä ensimmäisessä pelissä tehot 5+4=9.
Asiasta kertoi tiistaina ensiksi Ilta-Sanomat.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Nämä seurat kilpailevat Buffalon nuoresta tähtihyökkääjästä
- Lähteet: Vancouver Canucks tehnyt tarjouksen nuoresta tähtihyökkääjästä
- Nyt kiehuu: Connor McDavid vihjasi lähdöllä Edmontonista – näin Leon Draisaitl vastaa
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Dallas kauppasi runkopelaajansa
- Dallas kiinnitti tähtihyökkääjänsä – 18 miljoonan dollarin sopimus kouraan!
- Toimittaja: Anaheim Ducks laittoi kallispalkkaisen tähtensä myyntiin
- Ottawa Senators -hyökkääjä solmi rahakkaan jatkosopimuksen
- Corey Perryn uran jatkosuunnitelmista uutta tietoa
- Edmonton Oilers iski pöytään jättisopimuksen – julkistus viivästyy
- Chicago Blackhawks kiinnitti maalitykkinsä – rahakas jatkosopimus
- Edmonton Oilers iski pöytään jättisopimuksen – julkistus viivästyy
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Kohuhyökkääjä Matt Rempe allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Toimittaja: Anaheim Ducks laittoi kallispalkkaisen tähtensä myyntiin
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Aleksander Barkovista leviää raju kuva!
- Evander Kanelta mauton temppu Floridan voiton jälkeen
- Päävalmentajalta raju paljastus Aleksander Barkovista
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja – mestareilta liikuttava ele
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään