NHL kaavailee World Cupia vuodelle 2021 – Leijonat saisi jalkeille huikean tähtisikermän!
Kuva: Getty Images
NHL kertoi apulaiskomissaari Bill Dalyn suulla lauantaina seuraavan World Cupin mahdollisesta järjestämisestä jo alle parin vuoden päästä, helmikuussa 2021.
Suomelle ilmoitus ensimmäisestä kaikki maailman parhaat pelaajat yhteen kokoavasta turnauksesta sitten vuoden 2016 tarkoittaisi sitä, että Leijonat saisi jalkeille kenties historiansa kovimman tähtisikermän.
Mikäli turnaus pelataan nyt ennakoidusti helmikuussa 2021, olisi Suomen nykyinen kärkipelaajisto tuolloin uransa huipulla, mikä tekisi ennakkoasetelmista enemmän kuin mielenkiintoiset.
Alla yksi hahmotelma Leijonien mahdollisista ketjukoostumuksista turnauksessa. Kentällisissä on otettu huomioon pelaajien ikä turnauksen aikana, minkä vuoksi mm. tuolloin 38-vuotiaan Pekka Rinteen paikka pelaavassa kokoonpanossa avautuisi todennäköisesti vasta muiden loukkaantumisten myötä.
Puolustukseen on tarjolla lisäksi Juuso Välimäen kaltaisia tulevaisuuden lupauksia, minkä lisäksi esimerkiksi Henrik Borgström tai Rasmus Kupari saattavat hyvin nousta mukaan kisoihin matkaavien hyökkääjien joukkoon tulevien 1,5 kauden näyttöjen perusteella.
Suomen mahdollinen World Cup -joukkue
Hyökkääjät: Patrik Laine – Aleksander Barkov – Mikko Rantanen Teuvo Teräväinen – Sebastian Aho – Kaapo Kakko Mikael Granlund – Jesperi Kotkaniemi – Kasperi Kapanen Artturi Lehkonen – Roope Hintz – Joonas Donskoi Eeli Tolvanen Puolustajat: Miro Heiskanen – Rasmus Ristolainen Esa Lindell – Henri Jokiharju Markus Nutivaara – Sami Vatanen Olli Määttä Maalivahdit: Tuukka Rask Juuse Saros Ukko-Pekka Luukkonen Pekka Rinne (varalla) LUE MYÖS: Buffalo-pomo kuittaa puheet Rasmus Ristolaisen siirtovaatimuksista: ”Tarinoita tullut muistakin suomalaisseuroista” LUE MYÖS: Mikko Rantasen pomo vahvistaa – sopimusneuvottelut pian käyntiin: ”Meillä on jo paikka katsottuna”LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä