Panthersin suomalaislupaukselta huikea tarina NHL-draftista – varaus tuli jopa itselle puskista: ”Näin oman nimeni listoilla”
Kuva: Juha Tamminen
Voi olla, että Lahden Pelicansin parikymppinen pakki Santtu Kinnunen muistaa vuoden 2018 juhannuksen ikuisesti. Hän seurasi NHL:n varaustilaisuutta tuolloin netin välityksellä Eliteprospects-sivustolta päivittäen sitä jatkuvasti.
Yhtäkkiä silmiin pamahti tuttu nimi.
– Selailin ja päivittelin siinä sivuja aikani kuluksi. Näin oman nimeni listoilla, ja samalla hetkellä (joukkuekaveri Jesse) Ylöseltä tuli jo onnitteluviesti. Ensimmäinen ajatus oli, että jaaha, tuli varaus. Kyllä se puskista tuli, Kinnunen veisteli Pelicansin kotisivuilla.
Florida Panthers kiinnitti lupaavan pakin 7. kierroksella numerolla 207.
Kinnunen on tulevaisuuden nimi, josta kuullaan jatkossa vielä enemmän. Esimerkiksi miesten peleissä hän on toistaiseksi lapsen kengissä. Otteluita Liigassa ja Mestiksessä on kertynyt vyölle yhteensä vasta 63 kappaletta.
Pakkia on silti seurattu silmä kovana.
– Se tuo isoa buustia, kun tietää, että jotkut ovat katsoneet sinun pelaavan. Siinä haluaa näyttää olevansa vielä parempi pelaaja ja kehittyä koko ajan lisää.
Toisaalta esimerkiksi pari vuotta sitten Kinnusen nimi ei taatusti ollut suuren yleisön tiedossa. Miesten peleihin, eli Mestiksessä pelaavaan Heinolan Peliittoihin pakki nousi kaudella 2017-18.
– En olisi uskonut, että tulisin junnuista näin vauhdilla. Itse olen sen duunin tehnyt, että olen päässyt jo näinkin pitkälle, mutta en olisi uskonut, että ensimmäisen A:n kauden jälkeen olisi alla miesten pelejä Mestiksessä.
No mutta miten oma rooli Pelicansissa? Joukkue rynni viime kaudella runkosarjassa kolmanneksi, mutta puolivälierissä tuli noutaja. Kinnunen takoi 27 koitoksessa tehot 1+6=7 plusmiinussaldon jäädessä komeasti 12 pinnaa plussalle.
– Omasta mielestäni olen valmis kantamaan pistevastuuta. Parhaani teen joukkueen hyväksi, että voitetaan. Kyllä ne pisteet sieltä tulevat hyvän pelin kautta. Ei niihin pidä liikaa keskittyä.
– Lähdetään nyt peli kerrallaan etenemään ja katsotaan, miten menee. En stressaa pisteistä – niitä tulee, jos niitä ansaitsee. Tämä on hieno mahdollisuus. Pitää tehdä kovaa töitä, että ansaitsee pelipaikan ja pääsee pelaamaan paljon.
Pelicans lähtee alkavaan liigakauteen Stanley Cup -voittaja Ville Niemisen alaisuudessa viime syksyn tapaan. Kuten viime kauden runkosarja näytti, on joukkueessa potentiaalia.
– Ville on tosi hyvä valmentaja siinäkin mielessä, että hän ottaa nuoret huomioon todella hyvin. Hän tykkää myös olla paljon meidän kanssa tekemisissä. Jos kentällä tekee virheen, niin siitä saa kuulla, mutta joskus on sellainenkin sanonta kuultu, että oppirahoja pitää maksaa. Niin se vain menee.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä