MTV Urheilu: Olli Määtän siirrossa erikoinen yksityiskohta – suomalainen kuuli kaupasta todella poikkeuksellisella tavalla
Kuva: Getty Images
Vaikka NHL-kausi on jo pelien osalta ohi, on sarjasta tullut kovia suomalaisuutisia. Kuumin peruna koskee Olli Määttää. Sarjan lähivuosien dynastia Pittsburgh Penguins kauppasi Stanley Cup -voittajan äskettäin toiseen menestyjään eli Chicago Blackhawksiin, josta samalla ovenavauksella toiseen suuntaan tulivat Dominik Kahun ja viidennen kierroksen varausvuoro.
Suomalaisen kohdalla kaupassa oli yksi erityinen seikka. Määttä nimittäin kertoi MTV Urheilulle heränneensä siihen. Hän ei siis kuullut asiasta ensiksi seuralta itseltään.
– Kuulin kaverilta ensimmäisen kerran, sitten katsoin kännykästä ja se oli tullut yöllä ollessani nukkumassa, joten en ollut saanut seuran soittoa, pakki kummasteli lähteen mukaan.
Aamulla hän puhui asian ex-joukkueensa kanssa läpi. Syy erikoiseen asiasta kuulemiseen oli toki luonnollinen.
– Kaikkensa yrittivät, että tieto tulisi minulle ennen kuin menisi median kautta. Nyt kävi näin, mutta sille ei aikaeron takia voinut mitään.
Suomalainen palasi vielä menneeseen.
– Se tuli aika äkkiä. Eilen nukkumaan mennessä ei osannut odottaa, minkälainen aamu on tulossa. Tämä päivä on mennyt vähän pureskeltaessa.
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja pelasi Pensissä uransa toistaiseksi kaikki 362 runkosarjan ottelua ja 69 pudotuspelimatsia. Ensiksi mainitun saldo on 25+82=107 ja jälkimmäisen 2+19=21.
LUE MYÖS:
- NY Rangersille järisyttävä menetys: Adam Fox pitkään sivussa
- Columbus-pomo: Paljastus kahden tähtihyökkääjän jatkosta seurassa
- Näkökulma: Punainen matto valmiiksi – Sidney Crosby tekemässä ihmetempun 38-vuotiaana
- NHL-vahti palaamassa kehiin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen – nousi heti kauppahuhuihin
- Juuso Pärssinen heivattiin farmiin – koki heti karun takaiskun
- NY Islanders -tähdestä surkea uutinen: kausi ohi!
- Karu loukkaantumissuma Bostonissa – Henri Jokiharjusta tipahti huonoja uutisia
- 700 NHL-pelin veteraani jatkaa uraansa SHL:ssä – kahden vuoden sopimus
- TV:ssä tänään: NHL:n huippuottelu ilmaiskanavalla
- Dallasin suomalaistähdet iskussa – Mikko Rantanen nousi pörssikärkeen
- Somekohu syttyi: Suomen NHL-tähti bongattiin baarista tappion jälkeen – ”Ja tälle miehelle maksetaan 4,75 miljoonaa dollaria”
- NHL-vahti palaamassa kehiin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen – nousi heti kauppahuhuihin
- Näkökulma: Punainen matto valmiiksi – Sidney Crosby tekemässä ihmetempun 38-vuotiaana
- Nikita Kutsherov oli lähellä siirtoa NHL:ssä – ex-seurapomolta kutkuttava paljastus
- TV:ssä tänään: NHL:n huippuottelu ilmaiskanavalla
- Dallasin suomalaistähdet iskussa – Mikko Rantanen nousi pörssikärkeen
- 700 NHL-pelin veteraani jatkaa uraansa SHL:ssä – kahden vuoden sopimus
- Juuso Pärssinen heivattiin farmiin – koki heti karun takaiskun
- Montreal Canadiens kiinnitti tähtipuolustajansa – 30 miljoonaa dollaria
- Kasperi Kapasesta surkeita uutisia