St. Louis Blues on murskannut pahoista loukkaantumisista kärsineen San Jose Sharksin maalein 5-1 NHL:n läntisen konferenssin kuudennessa loppuottelussa.

Puolivälissä runkosarjaa koko NHL:n viimeisenä ollut Blues vei sarjan nimiinsä voitoin 4-2 ja kohtaa Stanley Cupin finaaleissa Boston Bruinsin. Finaalipaikka on Bluesille ensimmäinen 49 vuoteen. Viime yrittämällä seura hävisi finaalisarjan juuri Bruinsille.

Sharksin lähtökohdat kuudenteen otteluun olivat karmeat, kun tähtihyökkääjät Tomas Hertl ja Joe Pavelski sekä ykköspakki Erik Karlsson olivat kaikki sivussa ottelusta.

Bluesin eteneminen Stanley Cupin loppuotteluihin tarkoittaa samalla sitä, ettei Suomeen ole tulossa uutta lordi Stanleyn palkinnon voittanutta meikäläistä tällä kaudella. Suomea finaalisarjassa edustaa Bostonin tähtivahti Tuukka Rask, joka voitti pystin jo kertaalleen – vuonna 2011 toimiessaan tuolloin Bruinsin kakkosvahtina Tim Thomasin takana.

Finaalisarjan otteluohjelma (kaikki ottelut kello 3.00 Suomen aikaa):

Tiistai 28. toukokuuta, Bruins-Blues
Torstai, 30. toukokuuta, Bruins-Blues
Sunnuntai, 2. kesäkuuta, Blues-Bruins
Tiistai, 4. kesäkuuta, Blues-Bruins

Tarvittaessa:
Perjantai, 7. kesäkuuta, Bruins-Blues
Maanantai, 10. kesäkuuta, Blues-Bruins
Torstai, 13. kesäkuuta, Bruins-Blues