Tuore Edmonton Oilers -pomo kommentoi sopimustaan: ”Kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin…”
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin GM:nä aloittava 63-vuotias Ken Holland kertoo sopimuksen uuteen joukkueeseen olleen vaikea paikka 36 vuotta Detroit Red Wingsin organisaatiossa viettäneelle NHL-konkarille.
– Se oli vaikeaa. Olen 63-vuotias ja viettänyt Red Wingsissä 36 vuotta. Tajusin kuitenkin, että mahdollisuus johtaa toista joukkuetta oli hienompaa kuin jatkaa varapresidenttinä Red Wingsissä, Holland perustelee päätöstään Oilers-sopimuksen taustalla NHL:n kotisivuilla.
Holland otti Red Wingsin GM:n tehtävät hoitaakseen vuonna 1997, jolloin seura eli vielä todellista kultakauttaan. Siksi Hollandin saama kunnia mestaruusjoukkueiden rakentajana on usein jäänyt vähäiseksi. Monet unohtavatkin miehen toimineen seuran menestyksen rakentajana ennen GM-pestiään sekä amatöörikykyjenetsinnän sekä myöhemmin apulais-GM:n pallilla.
Oilersin seurapomona Holland saa vihdoin tilaisuuden näyttää kykynsä myös joukkueen rakentajana. Onnistuuko konkari nostamaan vain kerran 13 vuoden aikana pudotuspeleissä vierailleen ex-dynastian takaisin loistoonsa? Ainakin seuran hallitus on antanut miehelle täydet valtuudet muutoksiin. Näihin Holland tarttuikin välittömästi ilmoittamalla päävalmentaja Ken Hitchcockin korvaamisesta toisella vaihtoehdolla ennen ensi kauden alkua.
LUE MYÖS:
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta