Kiekkoraamattu nosti Mikael Granlundin ikävälle listalle: ”Ollut näkymätön”

Minnesota Wildista NHL:n siirtotakarajalla Nashville Predatorsiin kaupatun Mikael Granlundin alku uudessa seurassa on ollut pisteiden valossa takkuista.
Tuloksentekijäksi seuraan hankittu suomalaishyökkääjä on iskenyt toistaiseksi Predators-paidassa pelaamissaan 10 ottelussa tehot 1+3. Mies päätyikin The Hockey Newsin listauksessa yhdeksi niistä pelaajista, joilta kiekkoraamattunakin pidetty julkaisu odottaa parannusta.
– Nashville toivoi hänen olevan vahva taustatuki joukkueelle. Ja hän olikin. Hän aloitti vahvasti, mutta on onnistunut tekemään vain kolme pistettä viimeiseen kahdeksaan peliin. Granlund ja hänen ketjukaverinsa Nick Bonino ja Wayne Simmonds eivät ole olleet tuottoisia viime viikkoina. Granlundilla on kasassa 53 pistettä tältä kaudelta, mutta hän on ollut suurilta osin näkymätön vaihdettuaan joukkuetta, lehti tylyttää.
Philadelphia Flyersista samoihin aikoihin Granlundin kanssa tulleella Simmondsilla on ollut vielä suomalaistakin vaikeampaa – mies on iskenyt 10 ottelussa vielä suomalaistakin vaisummat tehot 1+1.
Loppupeleissä kaksikon merkitys joukkueelleen mitataan kuitenkin vasta pudotuspeleissä. Tuolloin varsinkin pudotuspelejä silmällä pitäen hankitulla kaksikolla on loistava tilaisuus sulkea epäilijöiden suut ja näyttää tasonsa isojen pelien ratkaisupelaajina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili