Edmontonin päävalmentajalla riittää edelleen luottoa Mikko Koskiseen – ”Joka kerta kun hänellä on ollut vaikeaa…”
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilers-vahti Mikko Koskisen viime aikojen otteet eivät ole herättäneet erityistä luottamusta.
Viime sunnuntaina 30-vuotias suomalaisveskari päästi Vegas Golden Knightsia vastaan selkänsä taakse peräti kuusi kiekkoa ja varhain keskiviikkona Suomen aikaa pelatussa St.Louis Blues-kamppailussa Oilers-luotsi Ken Hitchcock kutsui Koskisen pois tolppien välistä ottelun toisessa erässä kolmen päästetyn maalin jälkeen.
Luottoa ykkösmaalivahdin otteisiin tuntuu silti riittävän.
– Hän on se kaveri johon luotamme. Hänellä on ollut todella hienoja esityksiä ja muutamia vaikeampia otteluita. Joka kerta kun hänellä on ollut vaikeaa, on hän palannut entistä parempana. Nyt hänellä on taas mahdollisuus kasvaa ja meillä mahdollisuus kasvaa hänen kanssaan, Hitchcock totesi TSN:lle ja jatkoi:
– Niin moni laukaus meni sisään (St.Louis Blues-kamppailussa), että halusin vain tilkitä vuodon.
Koskinen on torjunut tällä kaudella Oilers-paidassa 47 ottelussa, joissa on napannut kiekot kiinni 90,8-prosenttisesti ja päästänyt keskimäärin 2,89 maalia ottelua kohden.
Hän allekirjoitti tammikuussa edmontonilaisjoukkueen kanssa kolmivuotisen ja 4,5 miljoonan dollarin vuositulot takaavan jatkosopimuksen.
Oilersin kausi on näillä näkymin päättymässä runkosarjaan. Joukkue on NHL:n läntisen konferenssin viimeistä pudotuspelipaikkaa tällä hetkellä pitävää Arizona Coyotesia jo seitsemän pistettä perässä, kun molemmilla on vielä yhdeksän ottelua pelaamatta.
LUE MYÖS:
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta