Columbuksen pelaajakaupat kaikkea muuta kuin ohi? Seura veti entisen ykköskierroksen varauksensa pois kokoonpanosta
Jättikaupoillaan parin viimeisen päivän aikana NHL:ää järisyttäneen Columbus Blue Jacketsin uskotaan jatkavan pelaajakauppojaan vielä kahden Ottawa-hankinnan jälkeenkin.
Joukkueen GM Jarmo Kekäläinen kuuntelee tarvittaessa aina maanantai-illan siirtotakarajaan asti tarjouksia megatähdestään Artemi Panarinista, minkä lisäksi joukkueessa saattaa olla vielä muitakin lähtijöitä.
Seura tiputti kokoonpanonsa ulkopuolelle entisen 1. kierroksen varauksensa Alexander Wennbergin. 24-vuotias ruotsalaissentteri on iskenyt tällä kaudella pelaamissaan 59 ottelussa 23 (2+21) tehopistettä.
Ruotsalaisella on ollut vaikeuksia sopeutua päävalmentaja John Tortorellan pelityyliin, minkä lisäksi sentteriosastolle perjantaina hankittu Matt Duchene tekee miehestä tällä hetkellä melko tarpeettoman Blue Jacketsille.
Wennberg pelaa parhaillaan vasta 6-vuotisen sopimuksensa toista kautta. Mies nauttii tämän kauden näyttöihin nähden kovaa 4,9 miljoonan dollarin vuosipalkkaa kauden 2022-23 loppuun saakka.
Kekäläinen saattaakin yrittää saada kalliin ruotsalaisen mukaan ehkä jopa mahdollisen Panarin-kaupan yhteyteen.
LUE MYÖS:
New York Rangers ja Dallas Stars täräyttivät vaihtokaupan: tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”